André

Ystäväni oli siis jättänyt minut, mutta olin saman tien löytänyt toisen ystävän, Andrén, jonka kanssa pystyin keskustelemaan kaikenlaisista asioista. Yht’äkkiä minulla tuntui olevan mielipide joka asiaan. En ollut vain kiinnostunut asioista, jotka liittyivät välittömästi omaan elämääni, vaan minua liikuttivat kaikki asiat. Kaivoin sydämestäni mitä ikinä mieleen juolahti ja levitin asian paperille. Andrélle ei mikään tuntunut…

Kaikkinäkevä kolmas silmämme

Tekstini ”Herääminen” alussa kirjoitan, että herättyäni viikon tajuttomuuden jälkeen mielessäni häilyivät Richard Bachin kirjan Illuusio sanat, joiden mukaan meissä itsessämme on voima, joka vetää kokemuksemme puoleemme. Vielä häilyvämpi muistikuva minulla oli lukemastani ajatuksesta, että meidän tulisi hakata kätemme pois, jos se viettelee meidät, sillä meidän on parempi menettää yksi jäsenistämme kuin päätyä kaikki jäsenet tallella…