Runsaan kuukauden ikäinen pulu syömässä pähkinän jämiä
Pääsimme vuokranantajani kanssa yhteisymmärrykseen siitä, että pulut ovat parvekkeellani niin kauan, kunnes niiden poikaset ovat kasvaneet ja voivat seurata vanhempiaan luonnollisempiin maisemiin. Odotin asioiden etenevän omalla painollaan ilman draamaa, mutta tilanne onkin ollut minulle melkoinen henkinen koettelemus. Se alkoi jo kesäkuussa kun yritin löytää siivousfirmaa siivoamaan parvekkeen. Näytti siltä, että mikään siivousyrityksistä ei ollut valmis siivoamaan parveketta kohtuuhintaan. Suurin osa siivousfirmoista tekee siistejä koti- ja toimistosiivouksia, siis pitävät yllä paikkojen siisteyttä puunaten siistejä tiloja. Onneksi ystäväni maalta tuli käymään luonani ja teki työn puolella siitä hinnasta, mitä siivousfirmat olisivat veloittaneet.
Toinen tenkkapoo oli löytää apua, kun halusin suojata parvekkeen niin, että höyhenet ja pöly pysyvät enimmäkseen parvekkeellani. Mielestäni on parempi, että sotku keskittyy parvekkeelleni. Sen takia on myös paras, että minä huolehdin pulujen muonituksesta, ettei niiden tarvitse kierrellä ympäriinsä ja kaivella istutuksia ruokaa etsien. Minun kukkani ne pistivät poskeensa aikoja sitten.
Poikaset kasvavat sitä nopeammin mitä paremmin niiden vanhemmat syövät. Pulut eivät syötä poikasilleen toukkia ja matoja, kuten muut linnut, vaan ne ’oksentavat’ ruokapussistaan poikasille osaksi sulaneen ravinnon.
3D-asenne elämään
Avustajaverkostoni kanta oli yksiselitteinen: ”Me emme auta pulujen hoidossa”, ”suojaverhojen ripustaminen on liian vaarallista”, ”pulun kakka on terveysriski” etc, etc. Kuulin sääntöjä ja määräyksiä siitä, miksi avustajani eivät voi auttaa minua. Tuli mieleen, että juuri tätä on asennevamma, joka rajoittaa ihmisten elämää ehkä vielä enemmän kuin fyysiset vammat.
Eräs avustajani oli sitä mieltä, että pesät ja munat piti hävittää, eikä hän ymmärtänyt sitä, että itse toiminnallani vaikeutin omaa asemaani. ”Ethän sinä pääse niistä koskaan eroon” hän parahti. Hän ei tietenkään voinut auttaa minua, koska en toiminut kuten hän halusi. Puluilla on siitä huolimatta yhtäläinen oikeus olla olemassa kuin ihmisillä, kissoilla ja koirilla, joiden jätöksiä olen joskus pessyt pyörätuolini renkaista.
Kuinka moni ihmisistä on valmis pakkoaborttiin, sillä sitähän munien hävittäminen olisi käytännössä tarkoittanut. ”Mutta eihän pulut ole ihmisiä!” moni varmaan tuumaa. Me kuitenkin elämme samassa energiakentässä, jonka toimintaperiaate on tasa-arvo kaikkia elollisia olentoja kohtaan. Oma energiamme vetää puoleensa samankaltaisia energioita. Tämä realisoituu esimerkiksi niin, että pakkoaborttia on ehdotettu ihmisillekin. Jotkut ovat sitä mieltä, että lasten synnyttäminen ja kasvattaminen on vain rikkaiden etuoikeus eli niiden, joilla on varaa perheensä ylläpitoon.
Pulut eivät levitä tauteja yhtään sen enempää kuin muutkaan eläimet, eikä niiden kakka ole myrkyllistä. Minkään elollisen olennon jätökset eivät ole kuivana edes suuri terveysriski. Kaupassa on myynnissä kanankakkapellettejä ja ostoksilla pakkaamme ne huoletta ruokakassiin. Jätökset ovat terveysriski jouduttuaan tekemisiin veden (nesteen) kanssa.
Ajattelin Florence Nightingalea, joka oli nykyaikaisen sairaanhoidon luoja ennen vakiintuneita hygieniasääntöjä. Suurin osa nykyajan bakteerikammoisista sairaanhoitajista ei olisi edes valmis tekemään sitä perustyötä, jota Florence Nightingale teki. Säännöt ja määräykset vaikuttavat elämäämme niin paljon, että se estää terveen järjen käytön. Kuinka moni avustajistani ymmärsi, että kyse ei suinkaan ollut pulujen hoitamisesta, vaan tarkoitus oli avustaa minua saamaan kaoottinen tilanne hallintaani?
Valoa näkyvissä
Avustajia välittävän firman johtaja tuli luokseni varmistuakseen siitä, että ymmärsin kaikkien sääntöjen ja määräysten merkityksen ja ettei kyse ollut kielteisistä asenteista tai siitä, etteivät avustajani halunneet auttaa minua. Tosiasia kuitenkin on, että jokainen ihminen itse päättää siitä, kuinka paljon antaa erilaisten sääntöjen ja määräysten rajoittaa itseään ja terveen järjen käyttöä. Mitä muuta tämä ilmentää kuin sitä, että ihmisillä on erilaisia asenteita sääntöihin ja määräyksiin ja käytännössä tämä vaikuttaa niin, että heistä on apua tai he eivät halua auttaa minua?
Odotin johtajan esittävän konkreettisen ratkaisun pattitilanteeseen, enkä niinkään iänikuista jargonia säännöistä ja määräyksistä. Hän kysyi, mihin haluan suojaverhon ripustaa. ”Tämähän kuulostaa lupaavalta”, ajattelin. Kun esitin hänelle ajatukseni hän sanoi ripustavansa sen siten, ettei synny mitään vaaratilannetta. Ja niin hän teki. Hetken päästä parveketta suojasi metsäaiheinen verho.
Kun parveke oli suojattu puluyhteisön matriarkat (ja patriarkat) tuntuivat tekevän yksituumaisen päätöksen, että tämä on meidän lastenhuone. Nuoret pulut saivat kyytiä kun ne tulivat parvekkeelle tai pyrkivät ruokakupille. Aivan kuten luonnossa lintuvanhemmat lopettavat poikastensa ruokkimisen saadakseen ne lähtemään pesästä.
Mutta vahvinkaan matriarkka ei voi mitään kun nälkäinen pulujengi ryntää ruokakupille. Ne hyppivät syliini ja yrittivät ripustautua ruokakuppiin ennen kuin sain asetettua sen paikalleen. Jonkin ajan kuluttua pulut tuntuivat päässeen sopimukseen siitä, että nuoret pulut voivat käydä parvekkeella syömässä, mutta syötyään ne häviävät omille teillensä.
Olemme valo-olentoja
Useita vuosia sitten luin kyyhkyjen käyttäytymistä käsittelevästä tutkimuksesta. Tutkijat tekivät havaintojensa perusteella johtopäätöksen, että kyyhkyt pystyvät lukemaan ihmiskasvojen ilmeitä ja tietävät siten, kuka on vihamielinen, kuka sydämellinen. Mielestäni tämä johtopäätös ontuu jo siinä, että ihmiset voivat teeskennellä erilaisia tunteita riippumatta siitä, millaiset heidän todelliset tunteensa ovat. Tutkijat itsekin toimivat näin: ensin jotkut tutkijoista kohtelivat kyyhkyjä vihamielisesti häätäen ne pois. Kun samat henkilöt myöhemmin yrittivät houkutella kyyhkyjä luoksensa ja tarjosivat niille ruokaa, ne pitivät heitä edelleen vihamielisinä. Tästä tutkijat päättelivät, että kyyhkyt ’muistavat’ kasvot, eikä niitä harhauteta.
Olen seurannut parvekkeellani käyviä lintuja vuosien ajan. Minulla on ikkunassani sälekaihtimet ja joskus suljen ne ja jätän säleikköjen väliin pienen raon. Linnut tuntuvat tietävän, että olen verhon takana, vaikka ne eivät näe minua. Mielestäni on ilmeistä, että linnut näkevät ihmisten valokehon toisin sanoen näkevät meidät valo-olentoina. Valokeho on astraalikehomme ilmentymä. Joillakin ihmisillä ja eläimillä on kyky aistia tai nähdä astraalikehomme aura, jossa näkyy kehomme energiakeskusten kunto. Aura ilmentää siten fyysistä ja henkistä olotilaamme.
Ihmiset eivät voi tietoisesti vaikuttaa astraalikehoon. Ihmiset, joilla on herkät tuntosarvet ja pystyvät tulkitsemaan energioita tuntevat yleensä olonsa epämukavaksi ja rauhattomaksi epäaitojen ihmisten seurassa. Siten epärehelliset ihmiset paljastavat itsensä ennemmin tai myöhemmin. Galaktisen perheemme hengelliset oppaat sanovat, että ihmisten on turha yrittää huijata heitä teeskentelemällä olevansa jotakin muuta kuin ovat. Se perustuu juuri tähän: korkeamman tietoisuuden tasolla elävät ovat mestareita tulkitsemaan energioiden värähtelyjä.
Teemme kaikille suuren palveluksen kun pyydämme apua korkeammilta voimilta ollessamme tukalassa tilanteessa ja muutenkin, ja olemme kiitollisia silloin kun asiat sujuvat mallikkaasti. Asia on juuri näin yksinkertainen: Meidän tarvitsee vain uskoa ja luottaa siihen, että kaikki elämää ylläpitävät voimat ovat puolellamme kun pyydämme johdatusta.