Nykyajan kehittyneet yhteiskunnat toimivat yhtä irrationaalisesti kuin yritykset, jotka palkkaavat puhelinmyyjiä lyhytaikaiseen työsuhteeseen provisiopalkalla ja maksavat näille ansion pelkkien numeroiden (tilastojen) perusteella varmistumatta ollenkaan siitä, onko myynti ollut todellista.
Puhelinmyyjät ajattelevat vain omia tulojaan ja saattavat lähettää asiakkaille perusteettomia laskuja välittämättä vähääkään tekojensa seurauksista. Oman palkkion saatuaan he voivat hävitä näyttämöltä vähin äänin jättäen yrityksen ja asiakkaat riitelemään keskenään siitä, kenellä on oikeus periä mitä. Yritys on tässä heikoilla kun sillä ei ole näyttää edes tilausvahvistusta vaateidensa perustaksi.
Yritykset toimivat täsmälleen saman mallin mukaisesti kun ne eivät ota mitään vastuuta toimistaan ja siitä, aiheuttaako niiden toiminta yhteiskunnalle enemmän haittaa kuin hyötyä. Thrive-elokuvassa esitetään useita esimerkkejä siitä, miten yritykset toimivat jopa omien tavoitteittensa vastaisesti lisätäkseen voittojaan.
Lääketeollisuus, joka on alunperin syntynyt tukemaan terveydenhoitoa estää tehokkaiden parannuskeinojen käyttöönoton, sillä taloudelliset voitot ovat sitä suuremmat mitä sairaampia ihmiset ovat. Lääketiede luokittelee jopa normaaliin elämään kuuluvat mielialan vaihtelut lääkehoitoa tarvitseviksi häiriötiloiksi.
Alunperin tehtaat syntyivät tuottamaan ihmisille mahdollisimman hyvälaatuisia ja pitkäikäisiä kulutushyödykkeitä, joita nämä tarvitsivat.
Nykypäivänä tehtailijan kauhistus on liian hyvä tuote. Pitkäikäinen tuote, joka on kaiken lisäksi kestävä, eikä vaadi huoltoa ei yksinkertaisesti vastaa tehtailijan taloudellisia intressejä. Tuote, joka vaatii säännöllisen huollon ja joka täytyy tietyin väliajoin vaihtaa takaa taloudelliset voitot pitkällä tähtäimellä.
Maailmanlaajuinen tehtailijoiden kartelli alkoi vuonna 1924 hehkulamppujen eliniän rajoittamisesta 1000 tuntiin (Phoebus-kartelli). Sama periaate tuotteiden keinotekoisesta vanhentamisesta ja ongelmien ylläpitämisestä on levinnyt joka alalle. Tähän aiheeseen pureudutaan syvemmin dokumentissa Hehkulamppuhuijaus (Light Bulb Conspiracy).
Siitä lähtien kun avasin tämän blogin minua on kiusannut suunnattomasti se, että teksteihini linkittämäni videot häviävät videon tuottaneen tahon tekijänoikeusvaateiden vuoksi. Se ei ole aiheuttanut minulle muuta kuin moninkertaista työtä kun yritän pitää linkit toiminnassa ja etsin vastaavia videoita netin monipuolisesta tarjonnasta. Usein mieleeni nousee kuitenkin ajatus, mikä elämää suurempi tarkoitus ihmisten tuottamilla dokumenttifilmeillä ja elokuvilla on kuin jakaa tietoa ja lisätä ihmisten välistä ymmärrystä.
Se hyöty, minkä tieto tarjoaa ihmisille on moninkertainen verrattuna siihen haittaan, että tiedon ilmainen jakaminen aiheuttaa yksittäisille henkilöille tulonmenetystä. Mitä laajemmalle tieto ja ymmärrys leviää sitä suurempi hyöty siitä on yhteiskunnalle. Tämän pitäisi olla kaiken A ja O, ei yksittäisten tahojen tekijänoikeudet.
Kaikkein pöyristyttävimmän osoituksen yhteiskunnan irrationaalisuudesta sain kun luin useita vuosia sitten uutista amarikkalaisesta miehestä, joka oli istunut vuosikymmeniä vankilassa odottaen kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa.
Hänet oli tuomittu kuolemaan murhasta, johon hän ei ollut syyllistynyt. Oli käynyt ilmi, että miehen syyttömyys ei ollut pelkästään hänen oma väittämänsä.
Murhaan syyllistynyt rikollinen oli tunnustanut teon toiselle asianajajalle, mutta kun tämän asianajajan täytyi puolustaa murhan tunnustaneen rikollisen oikeuksia häntä sitoi vaitiolovelvollisuus. Luettuani uutisen vaitiolovelvollisuus oli jostakin syystä rauennut ja asia tuli päivänvaloon. Syytön mies pääsi vapauteen.
Olen miettinyt tukeutuuko oikeusjärjestelmäkin taloudellisiin intresseihin kun vankeinhoitolaitos on yksityistetty ja joku saa maallista mammonaa kun rikollisiksi leimatut istuvat vankilassa.
Puhuessaan ihmisen irrationaalisuudesta Alan Greenspan antaa ymmärtää, että kyseessä olisi jonkinlainen poikkeustila, johon ihminen lankeaa poikkeuksellisten olosuhteiden vallitessa. Yllä esittämieni esimerkkien valossa näyttää kuitenkin siltä, että irrationaalisuus on talouden mittarein ajattelevan Homo economicus-ihmisen sisäsyntyinen ominaisuus, joka toimii ihmisen perinnäistä luontoa vastaan.
Jacque Fresco puhuu haastattelussaan Larry Kingin kanssa, että ihmisten tulisi luopua egokeskeisestä maallisten tunnustusten kärkkymisestä. Se, että ihmiset tekevät sitä mitä haluavat on itsessään palkitsevaa ja jokainen haluaa tehdä parhaansa. Palkkio tulee sisältäpäin.
