Kun heräsin koomasta vuonna 1979 oloni oli tietyllä tasolla hyvin seesteinen ja rauhallinen , mutta egotietoisuuden tasolla mieleni oli täysin pirstaleina. Minulla oli tunne, että perustukset, jotka olivat kannatelleet elämääni ennen aivoinfarktia olivat romahtaneet ja kaikki, mitä luulin tietäväni näyttäytyi aivan toisenlaisessa valossa.
Minulle tarve kirjoittaa nousi puhtaasti halusta saada yhteys levolliseen puoleen itsessäni, jota egoni pirstaloituneisuus ei tuntunut hetkauttavan puoleen eikä toiseen.
Kirjoittamisella oli minulle alkujaan ”vain” terapeuttinen merkitys ja se auttoi minua tulemaan sinuiksi itseni kanssa. Siihen mennessä kun muutin ensimmäiseen omaan asuntoon olin kirjoittanut oman tarinani jo kaksi kertaa. Omassa asunnossani pystyin keskittymään asiaan aivan eri tavalla.
Kun kirjoitus tempaisi minut mukaansa kaikki muu hävisi ympäriltäni. Ei häirinnyt se, että pöytäni oli olemattoman pieni, ettei paperiarkeille ollut tilaa, että kirjoituskoneen värinauhat vierivät lattialle. Tunnit vierähtivät huomaamatta, päivä muuttui yöksi, yö valkeni aamuksi.
Aamulla havahduin herätyskellon pirinään ja huomasin, että oli aika mennä nukkumaan. Samassa muistin, että olin edellisenä päivänä unohtanut ripustaa pyykit kuivumaan. Liedelle asettamani perunakattilan vesi oli kuivunut ja perunat olivat hiiltyneet. Mutta mikään ei laimentanut riemuani siitä, että minulla oli pieni pinkka uutta tekstiä luettavaksi.
Alkaessani kirjoittamaan minulla oli usein selkeä käsitys siitä, mitä halusin kirjoittaa. Kun kirjoitus oli tempaissut minut mukaansa juttu lähti rönsyilemään aivan omille teilleen. Minulle tuli tunne, etten hallinnut tilannetta ollenkaan. Kun luin kirjoittamaani tarinaa se näytti minulle asiaani aivan uudenlaisen perspektiivin, mitä en aikaisemmin osannut edes ajatella.
Kun näin oli tapahtunut useamman kerran minulle tuli tunne, että kävin vuoropuhelua itseni kanssa. En myöhemmin edes yrittänyt editoida tai jäsentää tekstejäni egotietoisuuden tasolla. Tehtäväni oli vain kirjoittaa se, mitä sisäinen minäni halusi sanoa.
Pidemmän päälle tunne siitä, että en hallinnut itseäni sai minut hakeutumaan kielikoulutukseen: Minun oli opittava, mitä on sanojen takana. Halusin oppia hallitsemaan itseäni paremmin ja luonnostaan jäsentämään kirjoittamaani niin, että egoni puhuu sisäisen olentoni äänellä. Uskon, että luovan kirjoittamisen tavoite on tämä: Pyrimme saamaan yhteyden sisäiseen olentoomme, joka on ehtymätön elämän lähde.
Tänä kesänä tämä kirjoittamisprojekti nytkähtää askelen eteenpäin kun kirjoitan ensimmäisen ekirjan. Kirjassa minun on tarkoitus koota helppolukuiseen, kompaktiin muotoon ajatukset, jotka ovat levällään tämän blogin artikkeleissa. Se on selviytymisopas kriisin keskellä eläville ihmisille. Kirjan tarkoitus on auttaa ihmisiä löytämään oikotie oman pirstaloituneen mielen eheyttämiseen niin, että jokainen saa yhteyden sisäisiin voimavaroihinsa ja voi toimia tehokkaasti oman ja muiden hyvinvoinnin edistämiseksi.