Totuus tuuliajolla
Kun olen kuullut maan suurimman päivälehden mainoksissa puhuttavan ”siirtymisestä totuuden jälkeiseen aikaan” olen pähkäillyt, mihin tämä suoraan viittaisi. Yleisesti ottaen sanonta viittaa olosuhteisiin, joissa objektiiviset faktat vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen vähemmän kuin tunteisiin ja henkilökohtaisiin vakaumuksiin vetoaminen. Käytännössä sillä on yhtymäkohta uusiin journalistien ohjeisiin, jotka tulivat voimaan vuoden 2005 alussa. Ohjeet muuttuivat sallivampaan suuntaan eli ohjeet jättivät yksittäisille toimittajille enemmän harkinnanvaraa, miten on sopivaa kirjoittaa.
Vanhojen ohjeiden mukaan ”hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisen oikeus saada oikeita ja yleisesti merkittäviä tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa mahdollisimman totuudenmukaisen kuvan ympäristöstään”. Uusissa ohjeissa tämä tietojen oikeellisuuden ja merkittävyyden sekä totuuden vaatimus on jätetty pois. Nyt ”hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä”. Mainitaan kyllä, että ”journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen”. Jää arvailujen varaan, mitä se tarkoittaa yksittäisten toimittajien kohdalla, joiden totuus muuttuu tuulen mukaan.***
Perjantaina 3.5.2019 vietettiin kansainvälistä lehdistönvapauden päivää, kuten joka vuosi. Samalla se on myös sananvapauden päivä. Iltalehden vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi julkaisi pääkirjoituksen aiheeseen liittyen. Hän otsikoi artikkelinsa seuraavanlaisesti: Suomalaisten sananvapauden suurin uhka juuri nyt: Toiset suomalaiset
Artikkelissaan hän ilmaisee huolestuneisuutensa törkypalautteen määrästä, jota toimittajat joutuvat vastaanottamaan jatkuvasti. Hänen mielestään tiedonvälityksen vaara on se, etteivät toimittajat halua altistaa itseään moiselle ja alkavat varoa sanojaan. Samaten se voi johtaa siihen, että toimittajien on yhä vaikeampaa löytää kiistanalaiselle aiheelle haastateltavaa.
Lukiessani artikkelin saamaa palautetta mieleeni hiipi ajatus, että törkypalaute koskee agendajournalismia, jossa toimittajat levittävät virallisia totuuksia ottamatta huomioon asioiden todellista laitaa reaalimaailmassa. Onko käynyt niin, että kun journalistien uusien ohjeiden mukaan ”hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä”, mediatalot ja journalistit kuvittelevat, että ihmisillä on oikeus kuulla journalistien mielipiteitä? Ihmiset kuitenkin odottavat journalisteilta entiseen malliin puhtaasti tietoa, jotta he voivat itse muodostaa mahdollisimman objektiivisen ja totuudenmukaisen mielipiteen asioista. Näiden ajatusten valossa Erja Yläjärven artikkelin sanoma oli pelkistettynä se, että sananvapauden suurin uhka on, etteivät toimittajat saa vapaasti esittää mielipiteitään.***
Elämme siis kirjaimellisesti totuuden jälkeistä aikaa, jolloin ihmiset eivät halua edes tunnustaa, että olisi olemassa mitään absoluuttista totuutta. Paitsi tietysti oma elämä ja omat oikeudet ja edut. Vapaissa demokratioissa kasvaneet ihmiset ovat muuttuneet (vauhti)sokeiksi ja elävät illuusiossa, että vapaa demokratia on yhteiskuntajärjestys, joka pysyy pystyssä itsestään ilman, että sitä tarvitsisi erityisesti ohjailla. Kuinka moni oikeasti tiedostaa, että vapauden säilyminen edellyttää meiltä sen absoluuttisen tosiasian tunnustamista, että jokainen on syntynyt tähän maailmaan vapaana yksilönä, mikä vaatii muiden hyvinvoinnin ja vapauden vaalimista?
Vapaan demokratian kaikki toimintaohjeet ja säännöt ovat johdettavissa kansalaisten vapauksiin ja niitä vastaaviin velvollisuuksiin. Ne pyrkivät vapauden lisäksi varmistamaan ihmisten tasa-arvoisen kohtelun kunkin lähtökohdat huomioon ottaen. Kokonaisuuden hahmottaminen ja mielekäs toiminta vaatii tervettä järkeä, joka pitää rakenteet koossa. Kun totuudelle viitataan kintaalla ja terve järki katoaa, seurauksena on hyvin ristiriitaisia mielipiteitä ja tavoitteita ilman perusteluja:
Sukupuolia ei ole, eikä tyttöjä saa kutsua tytöiksi, eikä poikia pojiksi, mutt”a sukupuolen vaihtaminen on ihmisoikeus. Sukupuolten ja kansalaisten tasa-arvo on kaiken A ja O, mutta tasa-arvolla ei ole väliä kun on kysymyksessä ”positiivinen syrjintä”. Näissä vaaleissa vihreät marssittivat eduskuntaan 17 naista ja kolme miestä. Naisten oikeuksien edistämiseksi tehdään töitä, ja naisvihamielisten kulttuurien esiinmarssia edisteään myös, jopa leimaamalla naisvihamielisyyden arvostelijat ”vihapuhujiksi”. Kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia. Ei ole väliä sillä, muodostavatko kulttuurit järjestäytyneitä yhteiskuntia vai muodostuvatko ne keskenään taistelevista heimoista ja klaaneista, elävätkö ihmiset rauhanomaista rinnakkaiseloa vai katkovatko he vääräuskoisten päitä. Demokratiaa, suvaitsevuutta, mielipiteen vapautta ja tasavertaisuutta halutaan, mutta mielipiderikolliset eli vääräuskoiset eliminoidaan tai passitetaan vankilaan.Jokainen hyvesäteilijä korostaa suvaitsevaisuuttaan etenkin sen jälkeen kun on antanut väärinajattelijoille lähtöpassit. Viimeisen kymmenen vuoden ajan julkisessa keskustelussa on painottunut se, kenen kanssa ei ole sopivaa tehdä yhteistyötä. Tämä ”väärämielisten” ulkopuolelle sulkeminen on sitä ”parempaa” (henkistä) väkivaltaa, jota tähän artikkeliin liittämässäni kuvassa osoitetaan näyttämällä keskaria. Näkevätkö silmäni oikein, että joukon keskellä on entinen presidenttimme Tarja Halonen?
Demokraattinen toiminta hakusessa
Aikaisemmin ristiriidat selkiytyivät demokraattisessa prosessissa, jossa erilaiset mielipiteet saivat tasa-arvoisesti kilpailla kannatuksesta eli käyttökelpoisuudestaan. Asioita ohjasi terve järki ja ihmiset pyrkivät löytämään mielekkäimmät ratkaisut ongelmiin yhteiskunnan toimivuuden kannalta. Nyt jokainen toitottaa mielipiteitään ja subjektiivisia käsityksiään sen vuoksi, että ”mulla on oikeus”. Suvaitsevaisuuden nimissä jokaisen pitäisi nämä käsitykset hyväksyä huolimatta siitä, kuinka vahingollisia ne ovat yhteiskunnan toimivuuden kannalta.
Ennen vaaleja joukko vihervasemmiston ehdokkaita järjesti Kaisa-talossa avoimen poliittisen tilaisuuden ”Olisiko teillä hetki aikaa keskustella vihapuheesta”, josta he ilmoittivat Facebookissa. Ilja Janitskin, jonka tunnemme suorapuheisuudestaan ja räväköistä mielipiteistään kiitti kutsusta ja ilmoitti halunsa osallistua tilaisuuteen. Hetken päästä hän sai ilmoituksen eräältä tilaisuuden järjestäjältä, ettei häntä ole kutsuttu.
Reformipuolueen Panu Huuhtanen osallistui tilaisuuteen ja kuvasi sitä ottamatta kantaa varsinaiseen keskusteluun. Tilaisuuden järjestäjiä (kansanedustajaehdokkaita) tämä häiritsi suunnattomasti. Terveellä järjellä ajatellen olisi luullut heidän olevan mielissään siitä, että tilaisuus sai julkisuutta ja heillä oli mahdollisuus tuoda esiin näkökantojaan
Katsoin videota pienen pätkän alusta ja minusta tuntui kuin järjestäjät olisivat olleet joukkopsykoosissa. He syyttivät Panu Huuhtasta ja muita ”vihapuhujia” (heidän mielipiteensä kyseenalaistajat) kiusaajiksi, jotka tulevat aina kuvaamaan heidän tilaisuuksiaan ja ottavat jopa lähikuvia henkilöistä. Lopulta Panu Huuhtanen poistettiin tilaisuudesta poliisien saattelemana.
Ajattelin, että tilaisuuden järjestäneiden kansanedustajaehdokkaiden olisi parempi jättää politiikanteko henkilöille, jotka kestävät kritiikkiä ja osaavat perustella näkökantansa. Ja ilmeisesti onkin niin, että vaikka viestinnän ammattilaiset ovat poistaneet journalistien ohjeista totuuden vaatimuksen tai ovat antaneet journalisteille vapauden määrittää totuuden kulloisenkin tuulen mukaan, tervettä järkeä käyttävät ihmiset luottavat yhä ikiaikaisiin totuuksiin, jotka muodostavat moraalisen selkärankamme. Yksikään tilaisuudessa esiintyneistä ehdokkaista ei tullut valituksi.***
On käsittämätöntä, että Suomeen, joka korostaa avoimuutta ja demokraattisuuttaan on perustettu Naton hybridikeskuksen (European Centre of Excellence for Countering Hybrid Threats) kaltainen laitos, joka on täysin kansallisen viranomaisvalvonnan ulottumattomissa. Hybridikeskuksen nimissä on syntynyt Mediapooli, johon kuuluvat kaikki valtamedian yksiköt, jotka ovat sitoutuneet torjumaan Nato- ja EU-kriittiset kannanotot. Siksi esimerkiksi Paavo Väyrynen oli täysin mediapimennossa eduskuntavaalien aikaan. Heti vaalien jälkeen MTV haastatteli häntä.
Terve järki tuuliajolla
Puhekyvyttömyyteni ja vaikean liikuntavammani vuoksi minun oli 1980-luvun alussa vaikea päästä minkäänlaiseen koulutukseen. Minulla oli kuitenkin pakottava tarve oppia uusia asioita. Niinpä osallistuin maksullisille kesäyliopiston kursseille. Ensimmäinen kurssi, jolle osallistuin oli tieteenfilosofian kurssi. Monien mielestä se oli vitsi, sillä kurssia ei ollut suunniteltu minun kaltaiselleni märkäkorvalle ja puhekyvyttömälle rämpylälle.
Siitä huolimatta kurssi johdatti minut loogisen ajattelun ja johtopäätösten perussääntöihin. Jos esimerkiksi väittämät a ja b ovat tosia, niin siitä seuraava johtopäätös c on myös tosi. Tiedetään esimerkiksi, että ihmiset ja eläimet hengittävät sisään happea ja se muuttuu elimistön prosesseissa hiilidioksidiksi (CO2), joka puhalletaan uloshengittäessä ulkoilmaan. Tämä elimistön synnyttämä hiilidioksidi on kaasu, jota kasvit sitovat yhteyttämisessä (fotosynteesi) itseensä synnyttäen sokereita ja happea. Eläimet ja ihmiset elävät kasvien yhteyttämisessä tuottaman hapen ja ravinnon varassa. Johtopäätös: Hiilidioksidi on elämälle välttämätön kaasu.
Tiedämme myös, että ihmiskunnan historiassa yksikään kansaansa alistava diktaattori ei ole pystynyt mobilisoimaan kansalaisia niin, että he olisivat synnyttäneet hyvinvointia. Kansallissosialistinen Saksa nousi ensimmäisen maailmansodan jälkeen Hitlerin ohjauksessa muutamassa vuodessa maailman johtavaksi teollisuusvaltioksi. Johtopäätös: Adolf Hitler ei ollut kansaa alistava diktaattori.***
Olen artikkeleissani korostanut terveen järjen (common sense) merkitystä elämässämme. Minun ajatusmaailmassani terve järki on intuitiivisen tietämisen lisäksi loogista ajattelua, joka ottaa huomioon loogiset lainalaisuudet. Jokainen väite on joko tosi tai epätosi. Johtopäätös on tosi silloin, kun se vastaa ulkoista todellisuutta. Meidän tulisi tehdä totuudenmukaisia johtopäätöksiä. Tähän liittyy myös ihmisten oikeustaju.
Toivoisin, että kaikkien – varsinkin päättäjiemme – toimintaa ohjaisi terve järki. Joidenkin mielestä terve järki on kuitenkin myytti. Se on varmasti myytti niille, joilla ei ole asiasta kokemusta. He ajattelevat, että terve järki on yhteiskuntaa koossapitävää tietoa, sanattomia sopimuksia ja yleisesti hyväksyttyjä käytäntöjä, jotka ovat vakiinnuttaneet asemansa aikojen saatossa yksittäisten egojen vaikutuksesta. Ja koska jatkuvasti syntyy uusia egoja, jotka haluavat vaikuttaa asioihin ja muuttaa käytäntöjä, vanhat terveen järjen mukaiset käytännöt syrjäytetään.
Olen pitänyt akateemisen koulutuksen suurimpana ansiona sitä, että akateemisen koulutuksen läpikäyneillä on todennäköisemmin kyky monitasoiseen analyyttiseen ajatteluun kuin alemman koulutuksen saaneilla. Tämä ei kuitenkaan pidä enää paikkaansa kun yliopistojen ja korkeakoulujen politiikkaa ja tutkimusta johtavat erilaiset tarinat, joiden syntymiseen tunteet ja henkilökohtaiset vakaumukset vaikuttavat enemmän kuin objektiiviset faktat.
Yliopistoista valmistuu henkilöitä, jotka eivät hallitse yksinkertaisimpiakaan logiikan sääntöjä eli eivät kykene itsenäiseen, rationaaliseen ajatteluun. He kulkevat kuin sopulilauma hyvien tarinoiden perässä. Tämä on yhtä paha kuin se, että joillakin koululaisilla ei peruskoulun päätyttyä ole lukutaitoa, joka nostaisi heidät ajan ja paikan yläpuolelle.
Totuuden jälkeinen aika on sumutusta
Yuval Noah Harari, israelilainen historioitsija ja historian laitoksen professori Jerusalemin yliopistosta pohdiskelee ihmisten ja eläinten ratkaisevaa eroa. Mikä on vaikuttanut siihen, että ihmisestä on tullut luomakunnan herra? Kun kuuntelen herra Hararin TED-puhetta en voi olla ottamatta huomioon hänen taustaansa ja sitä tosiasiaa, että hän on oman yhteiskuntansa tuote, kuten me muutkin.
Ensimmäinen asia, joka kiinnittää huomioni on hänen puhtaasti materialistinen lähestymistapansa asioihin. Hän sanoo, että ihmisen ylivoimainen ominaisuus eläimiin nähden on ihmisten mielikuvitus. Tämä vastaa kutakuinkin sitä, mitä olen itse oppinut eli ihmisen erottaa eläimistä kyky abstraktiin ajatteluun.
En kuitenkaan pysty sulattamaan herra Hararin ajatusta siitä, että ihmisten menestyksen perusta on heidän kykynsä sepittää fiktiivisiä tarinoita, joihin muut tarttuvat, mikä mahdollistaa laajamittaisen yhteistyön. Itse ajattelen, että ihmiset ovat menestyneet huolimatta siitä, että jotkut ovat sepittäneet fiktiivisiä tarinoita. Aina on ollut kylliksi ihmisiä, jotka ovat pystyneet erottamaan faktan fiktiosta ja ohjaamaan kehityksen kestävälle kehitysuralle.
Tämä on varmasti edellyttänyt itsehillintää ja elämistä fiktiivisten tarinoiden mukaan, vaikkei niihin uskoisikaan, aivan samoin kuin rikostutkijat eivät paljasta korttejaan ennen kuin ovat varmoja, että heillä on tarpeeksi todisteita, joiden mukaan rikolliset voidaan tuomita.
Noah Harari sanoo, että ihmiset ovat aina halunneet uskoa ennemmin hyviin tarinoihin kuin puhtaasti totuuteen. Säilyttääkseen valtansa valtaapitävien on ennemmin tai myöhemmin turvauduttava muunneltuun totuuteen. Näin tapahtui kristinuskon alkumetreillä, jolloin Hararin mukaan kristityt ”sulkivat itsensä mytologiseen kuplaan, jossa kukaan ei uskaltanut kyseenalaistaa Raamatun todenperäisyyttä”.
Jeesuksen perintö oli vallankumouksellinen, sillä hän opetti, että jokaisella ihmisellä on henkilökohtaisesti suora yhteys Jumalaan kun hän tottelee sydämessään asustavaa Jumalan Henkeä ja tekee Jumalan tahdon. Säilyttääkseen valtansa eliitin oli sepitettävä toisenlainen tarina, joka piti massat heille alamaisina.
Sen tarinan mukaan Jeesus puhui kuolemanjälkeisestä elämästä ja palkkion elämänaikaisesta vanhurskaudesta saa vasta kuoleman jälkeen kun elää valtaapitävien ohjeiden mukaan kirkon yhteydessä. Jeesuksen yksinkertaista opetusta siitä, että taivasten valtakunta on ihmisten sydämissä alkoi hallita uskonto ja kirkko.
Huolimatta siitä, että ihmisiä on vuosisatojen ajan harhautettu voimme olla luottavaisin mielin, sillä totuus ei pala tulessakaan. Massiivisista harhautusyrityksistä huolimatta rakenteet, jotka perustuvat muunneltuun totuuteen pettävät ennemmin tai myöhemmin.
Lue myös:
Intuitiivinen mieli = Järjen ääni
Erja Yläjärvi: Suomalaisten sananvapauden suurin uhka juuri nyt: Toiset suomalaiset (The Biggest Threat to Freedom of Speech in Finland Right Now: Other Finns)
Sanden blogi: Sanomisen vapaudesta nyt
Braxö, Uusi MV-LehtiNATO ja Britannian ulkoministeriö rahoittavat itä-eurooppalaisia toimittajia
Yle: Totuuden jälkeinen aika – Mitä tiedolle on tapahtunut? (Post-Truth Era – What Has Happened to Knowledge?)
Aku Visala: Totuuden jälkeinen aika on sumutusta (Post-truth Era Is Bluff)
Janus Putkonen, Uusi MV-Lehti: Sota-Sauli, Pommi-Pompeo ja Naton pohjoinen rintama Suomessa
Pirkko Turpeinen-Saari: Faktaa ja fiktiota
Antti Heikkilä: Eliitin valta, osa 1: Ilmastonmuutos
Yuval Noah Harari: Are we living in a post-truth era? Yes, but that’s because we’re a post-truth species
Nick Enfield (The Guardian): We’re in a post-truth world with eroding trust and accountability
Videot:
Noah Harari (TED talk): Why humans run the world
Lee Camp: You Are Being Lied To About Julian Assange