Uusi vuosi alkoi surrealistisissa tunnelmissa. Olin sairaalassa tutkimuksessa ja alunperin minun piti viettää siellä yksi yö. Seuraavana päivänä lääkärit halusivat kuitenkin tehdä toisen toimenpiteen, joka tarkoitti, että minun piti olla sairaalassa kaksi yötä.
Ensimmäinen yö sairaalassa oli ollut yhtä tuskaa: kova sänky painoi lonkkaluitani, se oli niin kapea, etten voinut itse kääntää edes kylkeäni, huonekaverini kuorsasi (korvatulpat auttoivat jonkin verran) ja päätä särki. Ajatus toisesta yöstä samoissa olosuhteissa tuntui sietämättömältä.
Tunsin voimakkaan sisäisen kehotuksen meditoida muodostaakseni selkeän kuvan tilanteestani, jotta voin ottaa kantaa asioihin. En halunnut olla terveydentilaani koskien ainoastaan lääkäreiden aivoitusten varassa. ”Kuinka voin koota ajatukseni ja meditoida täällä potilashuoneessa, jossa hoitajat toimittelevat asioitaan non-stop ja huonekaverillani on jatkuvasti vieraita”, kyselin itseltäni. Avustajani löysi laukustaan yhden bluetooth-korvakuulokkeen. Se oli parempi kuin ei mitään.
Kuuntelin illalla kännykälläni Youtubesta meditaatiomusiikkia rauhoittaakseni mieleni. Minulla oli korvakuuloke toisessa korvassani ja korvatulppa toisessa. Huonekaverin keskustelu häipyi taka-alalle. Kahden tunnin kuluttua korvakuulokkeen virta loppui. Mitäs nyt?
Vaihdoin musiikkivideon toiseen ja jätin sen hiljaa soimaan yöpöydälleni voidakseni keskittää ajatukseni. Pian musiikki alkoi soida korvissani yhtä voimakkaasti kuin jos minulla olisi ollut korvakuulokkeet. Ajattelin, että ehkä minun pitäisi hiljentää ääntä, ettei vierustoverini häiriinny.
Keskittäessäni ajatukseni musiikkiin se vei minut suoraa päätä siihen hyvän olon tilaan, jossa halusin olla. Olin kuin naurava buddha. En ajatellut mitään. Vaivuin yhä syvemmälle hyvään olooni. Minulla on kaikki mitä tarvitsen: rakastava sydän ja triljoonia täydellisiä kehon soluja. Se oli yksi kiitollisimmista ja rakkaudentäyteisimmistä hetkistä, joita olen kokenut. Minulla oli vaipat päällä ja olin hyvin iloinen siitä, että sain kerrankin nauttia olostani ilman tarvetta huolehtia vessassa käynnistä.
Välillä keskustelu naapuripaikalla lakkasi kokonaan ja huoneessa vallitsi ylimaallinen rauha. Vain musiikki soi taustalla. Iltateen jälkeen hoitajat vaihtoivat vaippani, pesin hampaat ja menin nukkumaan. Ennen nukahtamista yritin pukea terveydentilaani koskevat näkemykseni verbaaliseen muotoon. Yöllä vierustoverini ei kuorsannut tai en ainakaan kuullut sitä. Nukuin kuin tukki aamuun asti. Aamulla pystyin esittämään lääkäreille selkeästi oman kantani kokonaistilannettani ajatellen.
Kehon puhdistus meditaatiossa
Olin kotiutunut edellisenä iltana sairaalasta. Seuraavana päivänä minua huimasi ja olin niin väsynyt, etten pystynyt ajattelemaankaan mitään. Kehoni oli täynnä tutkimusten aikana suoniini ruiskutettuja ja lirutettuja vierasaineita, kuten nukutus- ja varjoaineita ja luoja ties mitä. Menin päivällä nukkumaan ja herättyäni illansuussa olin hyvin positiivisella mielellä. Maltoin tuskin odottaa, että sain meditoida ja kuunnella (ja katsella) meditaatiomusiikkivideon televisiostani.
Kuuntelin koko kolmetuntisen musiikkivideon läpi. Videon loputtua nostin hetken mielijohteesta viittani helmaa. Reiteni ja ylävartaloni oli kauttaaltaan punertavan laikukas ja täynnä puna-valkoisia täpliä, ikään kuin minulla olisi ollut joku rokkotauti. ”Olen allerginen meditoinnille”, egoni sanoi. Minulla oli kuitenkin sisäinen varmuus siitä, että kehossani oli käynnissä suursiivous. Tunne vahvistui kun huomasin, että toisin kuin aikaisemmin päivällä, pissani oli hyvin sameaa ja likaisen näköistä.
Seuraavana päivänä meditoin saman 528 Hz musiikin soidessa seitsemän tuntia. Halusin uppoutua hyvän olon tunteeseen. Tuntien kuluessa huomasin, että ”rokkoihottuma” levisi. Illalla reidet ja ylävartalo etupuolelta olivat aivan punaiset. Ihottuma oli hieman turvonnut päältä, kuten palovammoissa. Se ei kuitenkaan tuntunut miltään, lukuun ottamatta pientä kuumotuksen tunnetta kun ihoa koski.
Kehoni tuntui poistaneen vierasaineet kehostani nopeutetussa menettelyssä. Minulta tuli sameaa, verensekaista pissaa, jossa näytti olevan verisiä limakalvonpalasia. Oloni oli kevyt ja iloinen. Kun näin sairaalatutkimuksia koskevat paperit työpöydälläni ne tuntuivat olevan jonkun toisen henkilön papereita.
Kehomme älykkyys
Kirjoitan artikkelissa Jumalan temppeli sydämessäni, että jumalallinen puoli meissä on kuin metsän siimeksessä piilossa oleva vanha kaivo, jonka kansi on täysin sammalen, lehtien ja risukon peitossa. Kannen maatuvat kerrokset ovat egon painolastia ja raivattuamme pääsyn kaivolle meillä on suora yhteys elämän lähteeseen, joka on intuitiivinen mielemme.
Tämä kaikki on suurenmoista, ihmeellistä ja ihanaa. Jumalallinen puoli meissä ei kuitenkaan rajoitu sydämeemme. Koko kehomme on Jumalan temppeli. Se koostuu triljoonista soluista, jotka ovat älyllisiä olentoja. Niillä on suora yhteys alkuenergiaan, joka on kaiken olevaisen kasvualusta. Ne toimivat vetovoiman lain alaisuudessa, tietävät tehtävänsä ja tietävät tarkalleen, mitä tarvitsevat tehtävistään suoriutumiseen. Niillä on siis itsessään kyky ylläpitää kehon kuntoa ja terveyttä, jos niillä on jatkuvasti yhteys alkuenergiaan.
Näin ei kuitenkaan useimmiten ole, sillä suurin osa ihmisistä elää egotietoisuuden tasolla. Kaikki perustuu vapaaseen tahtoon ja kehon solut ovat egon ”armoilla” sen suhteen, onko niillä yhteys alkuenergiaan. Solut eivät automaattisesti pidä yllä kehon kuntoa ja terveyttä. Egomme luulee tietävänsä kaiken paremmin kuin intuitiivinen mielemme tai älylliset solumme, ja ne ovat alisteisia egon ajatuksille, käsityksille ja uskomuksille. Ne voivat toimia vain egon asettamissa rajoissa.
Me voimme kuitenkin tietoisesti rikkoa egon luoman noidankehän. Kun sammutamme meditaatiossa egon vastahakoiset ajatukset ja hämmentyneen mielen, energiamme alkaa värähdellä intuitiivisen mielemme kanssa samalla taajuudella, solut saavat yhteyden alkuenergiaan ja voivat toteuttaa alkuperäistä tarkoitustaan. Ne poistavat kehostamme kuonan ja vierasaineet, hajottavat vieraat elementit atomeiksi ja huuhtelevat ne viemäriin ja pitävät yllä terveyttämme ja fyysistä kuntoamme. Kysymys on vain siitä, sallimmeko sen tapahtua.