Heart Brain Coherence in Society

Tunnemme konkreettisesti elimistössämme kun sydän ja aivot toimivat yhteistyössä. Olemme kaikin puolin tasapainossa ja olomme on rentoutunut, mikä heijastuu myös ihmissuhteisiin. Teoriassa. Tämä asia on hyvin monitahoinen ja yksi lause kuvaa hyvin ajatuksiani tässä suhteessa: Tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla. Tämä kuulostaa tylyltä, mutta on valitettavasti realiteetti, jossa elämme nyt, mikä vaikuttaa ratkaisevasti siihen, millaisen todellisuuden itsellemme luomme.

Luin pari viikkoa sitten puheenvuoron, jonka eräs uskovainen kristitty ystäväni, joka teki nuorisotyötä kouluampumisten järkyttämillä paikkakunnilla Suomessa oli kirjoittanut erääseen päivälehteen. Liitän kirjoituksen tähän kokonaisuudessaan, sillä siitä välittyy kirjoittajan alkuperäinen sanoma. Kirjoittaja toivoo syvempää keskustelua kristinuskon yhteiskunnallisista vaikutuksista. Tämä blogikirjoitus on minun kannanottoni keskusteluun.

Vantaan järkyttävät tapahtumat toivat mieleen muistoja. Tein nuorisotyötä kouluampumisten järkyttämissä Jokelassa ja Kauhajoella. Muistan, kun menin Jokelaan kouluampumisen jälkeisenä päivänä. Tunnelma oli epätodellinen. En tiedä pitikö se paikkansa, mutta kylällä puhuttiin, että kouluampumisen jälkeisinä päivinä joku oli heittäytynyt junan alle. Hiukan tapahtuman jälkeen muistan, kun aivan Jokelan keskustassa tapahtui autokolari keskellä kirkasta päivää. Ja kun ensimmäisenä päivänä soitin torin kulmalla kitaraa, eräs alakouluikäinen, ehkä kymmenvuotias, poika tuli luokseni. Hän oli täynnä vihaa. Kasvot kuin kiveä. Hetken hän seisoi edessäni, sitten löi leukaani, juuri ja juuri siihen ylettäen, ja alkoi itkeä. Tunnelma oli kummallinen. Samoin oli tunnelma kummallinen Kauhajoellakin. Pelottavakin.

Mutta pelkkää pimeyttä eivät Jokela ja Kauhajoki olleet edes järkyttäviä tapahtumia seuranneina päivinä. Monet ihmiset heräsivät auttamaan. Erityisen hienoa oli huomata kristittyjen herääminen tilanteeseen. Kouluampumisesta ei kulunut kuin ehkä kuukausi, kun jokelalaiset kristityt eri seurakunnista aloittivat nuorten illat, joissa nuoria aloitettiin kohdata ja kuunnella. Ja sitä kohtaamista ja kuuntelemista on tapahtunut aina tähän saakka ja se jatkuu vaan. Näinä vuosina minä vakuutuin siitä, että kristinuskolla on myönteisiä vaikutuksia nuorten hyvinvointiin.

Yksi ilmeinen ja iso muutos yhteiskunnassamme on kristinuskon roolin murentuminen. Kirkossa käydään yhä vähemmän ja yhä harvempi lapsi saa kristillisen kasvatuksen. Tällaisella yhteiskunnallisella muutoksella on vaikutuksensa. Niistä sietäisi mielestäni laajemmin keskusteltavan.

Monet tutkimukset viittaavat siihen, että kristinuskolla on merkittävä ihmisten lasten ja nuorten hyvinvointia lisäävä vaikutus. Muun muassa Kathleen Powellin tutkimus viittaa siihen, nuorten väkivallatonta käytöstä ennakoi näkemys siitä, että kristinusko on merkityksellistä. Richard Freeman havaitsi seurantatutkimuksessaan syrjäytymisvaarassa olevista nuorista, että kirkossakäynti on tärkein yksittäinen selittäjä syrjäytymisvaarassa olevan nuoren selviytymisessä. Donahuen ja Bensonin kirjallisuuskatsaus paljastaa, että nuorten uskonnollisuus on positiivisesti yhteydessä nuorten sosiaalisiin arvoihin ja käyttäytymiseen ja negatiivisesti yhteydessä ajatuksiin itsemurhasta, aineiden väärinkäyttöön ja rikollisuuteen. Mosher ja Handal havaitsivat, että henkilökohtainen uskonnollisuus oli yhteydessä selvästi pienempään ahdistukseen ja parempaan kykyyn sopeutua sosiaalisista tilanteista. Ja Harri Koskelan tuoreen tutkimuksen mukaan uskonnollisuuden yhteys hyvinvointiin on yhtä vahva kuin alkoholiongelman, mutta myönteinen. Ja niin edespäin. Toivoisin, että kristillisen uskon tutkimuksissa laajalti havaituista myönteisistä vaikutuksista nuorten elämään puhuttaisiin enemmän ja avoimemmin.” (Jaakko Ojala, VTM)


Jaakko Ojalan perheessä kristinusko on ilmeisesti rakentava voima, eli perheenjäsenet ovat keskittyneet hengellisyyteen, eivät niinkään kristinuskon opinkappaleisiin. Tämä itsessään kertoo siitä, että kristinuskon hyvät vaikutukset eivät niinkään liity kristinuskoon ja uskontoon, vaan kristustietoisuuteen. Ja siitähän monet kristityt eivät halua kuullakaan. Kaikkea, mikä voidaan liittää New Age-liikkeeseen on monien kristittyjen mielessä paholaisen juonia. Suuri osa kristityistä haluaa ylläpitää uskoa taivaan Isästä, joka on suosiollinen jokaiselle, joka noudattaa Raamatun sanaa. ’Jumalan valittu kansa’ on pystynyt ylläpitämään sotaansa Lähi-idässä pääosin kristittyjen tuella. Raamatun tulkinnat voivat olla erilaisia. Vastuu on siinä, että jokainen luulee toimivansa oikein ja viime kädessä ’Jeesus pelastaa’.

Kristittyjen tyhjä puhe (Lip Service) vs. kristustietoisuus

Monet pitävät pyhäinhäväistyksenä sitä, että entiteetti, joka kutsuu itseään nimellä Jeesus (Sananda) ilmoittaa the New Earth – sivustolla, missä kohdin hänen opetuksiaan on tulkittu väärin. Jos kristityt oikeasti kuuntelisivat omaa intuitiotaan (sisäistä navigaattoriaan), kenenkään ei tarvitsisi erikseen oikaista heitä vääristä Raamatun tulkinnoista. Jeesuksen tärkein opetus oli, että jokaisella ihmisellä on sydämessään suora yhteys Jumalaan eli universumin tietoisuuteen (Christ Consciousness). Voimme hallita vain omia, sisäisiä värähtelyjämme ja sitä, miten peilaamme sisäistä maailmaamme ulospäin.

Minä olen vuosikymmenten ajan ollut kristittyjen uskovien ystävieni silmissä harhoissa ja valheessa elävä hörhö. Eräs ystäväni kirjoitti minulle pitkän kirjeen siitä, missä olen mennyt harhaan ja miten ’oikean’ kristityn pitäisi olla, ajatella ja toimia. Tämä siitä huolimatta, että henkilö on seurannut kasvuani 1970-luvulta lähtien ja on nähnyt läheltä, että kaikki lääkäreiden esittämät kuntoutustani koskevat ennustukset ovat olleet väärässä.

Tämä on osoitus siitä, että kristityt eivät viime kädessä arvosta intuitiota -sydämemme sisäistä navigaattoria- tai ovat yksinkertaisesti välinpitämättömiä sen suhteen. Tämä koskee sekä uskovaisia kristittyjä että tavallisia ihmisiä. Ihmiset haluavat palvella toisiaan, mutta palvelujen tuottoon vaikuttaa ratkaisevasti aivan muut seikat kuin välitön, yksilöllinen tarve.

Maailmalta kantautuu mitä älyttömämpiä uutisia kristittyjen johtajiemme edesottamuksista. Uskovaiset kristityt odottavat ’jumalallisen oikeudenmukaisuuden’ toteutumista ymmärtämättä, että se on meissä itsessämme. Jumalallinen oikeudenmukaisuus on ehdoton rakkaus, joka ei tunne hyvää eikä pahaa, oikeaa eikä väärää. Se nousee rajoittuneen ihmismielen yläpuolelle ja näkee, että olemme kaikki täällä tasapainottamassa kollektiivista karmaamme.

Kristustietoisuus (Pyhä Henki) ei uskontoon sidottu

Kristinuskolla on maallinen puoli, eli se odottaa seuraajiltaan ehdotonta kuuliaisuutta seurakunnan vanhimpia kohtaan. Kristinusko on yhtä lailla poliittinen agenda kuin kaikki muutkin uskonnot, sillä hengelliset opettajamme ovat alttiita poliittiselle manipuloinnille, kuten kaikki muutkin ihmiset.

Käsitys kristinuskon ’paremmuudesta’ suhteessa muihin uskontokuntiin on peräisin 1970-1980-luvuilta, jolloin kaikki kehittyneet länsimaat olivat kristittyjä maita. Maailma on kuitenkin muuttunut tässä suhteessa ja näemme kehittyneiden länsimaiden moraalisen rappion yhteiskunnan joka tasolla. Jopa pedofilia on dekriminalisoitu Saksassa.

Kun ajattelemme yhteiskunnan kehitystä talouden mittarein, selkein esimerkki kristinuskon vähäisestä vaikutuksesta yhteiskunnan kehitykseen on Singapore, jonka väestöstä yli 50% on buddhalaisia ja uskonnottomia. Uskonnottomuus ei tarkoita, että henkilö olisi ei-hengellinen jumalankieltäjä. Se tarkoittaa vain, ettei henkilö noudata minkään uskonnon opinkappaleita.

Singaporen väestö elää vajaan tuhannen km² alueella ja maan BKT on suurempi kuin Suomen, jonka alue kattaa melkein 340 000 km².

Kristustietoisuuden tieteellinen perusta

Gregg Braden on vuosikymmenten ajan puhunut siitä, miten elektromagneettinen kenttä, jossa elämme on tullut tiedemiehille yhä tutummaksi. Videolla “Be Kind to Earth – Human Emotion’s Magnetic Super Power” Gregg puhuu vuosituhannen alussa käynnissä olleesta tutkimuksesta, jossa tiedemiehet tutkivat maapallon elektromagneettisen kentän muutoksia ympäri maapalloa sijoitettujen satunnaislukugeneraattoreiden (Randon Number Generator) avulla. Laitteiden tehtävä oli syöttää satelliittien välityksellä satunnaisia numeroita tietokantaan. Numeroita analysoimalla tiedemiehet havaitsivat, että yhdessä kohtaa numerot muuttuivat vähemmän satunnaisiksi. He määrittivät poikkeaman syntymisen ajankohdaksi 11.9.2001, jolloin WTC-tornit New Yorkissa luhistuivat.

Tämä katastrofi, jota ihmiset seurasivat reaaliaikaisesti ympäri maailmaa synnytti pelon ja kauhun tunteita, mutta se myös saattoi ihmiset yhteen ennen näkemättömällä tavalla: Tutkijat näkivät ihmisten sydämen ja aivojen harmonisen toiminnan vaikutuksen maapallon magneettikentän muutoksena. Heräsi kysymys, jos katastrofi vaikuttaa ihmisten tietoisuuteen ja siten maapallon magneettikenttään, voivatko ihmiset vaikuttaa tietoisesti magneettikenttään ilman katastrofia.

Tämä toimi sysäyksenä Global Coherence Initiative-ohjelman syntymiseen. Maailmanlaajuiset meditaatiotapahtumt ovat osoittaneet todeksi, että ihmisten tietoisuudella on suora vaikutus maapallon magneettikenttään. Kun ihmiset meditoivat yhdessä ja keskittävät mielensä rakentavaan yhteistyöhön, rikollisuus, sairaudet, onnettomuudet ym. alueella vähenevät.

Uuden maailman luominen

Sanotaan, että jos haluamme muuttaa todellisuutta, jossa elämme meidän ei pidä taistella vääränä pitämiämme asioita vastaan. Jo pelkkä väärien toimintatapojen ajatteleminen merkitsee sitä, että annamme niille energiaa. Sen sijaan meidän pitäisi keskittää kaikki huomiomme uuden luomiseen ja tehdä vanhat toimintatavat tarpeettomiksi.

Ajatuskin siitä on tuntunut epätoivoiselta kun kaikki valtamedian kanavat nykymaailmassa toitottavat globalistien agendoja ja sotahaukkojen pelottelutaktiikkoja. Näkökulmani muuttui täysin kun luin pari viikkoa sitten Shanghain yhteistyöjärjestöä (Shanghai Cooperation Organisation (SCO), 上海合作组织) koskevan artikkelin.

Shanghain yhteistyöjärjestö (SCO) on Kiinan ja Venäjän vuonna 2001, yli 20 vuotta sitten perustama Euraasian poliittinen, taloudellinen, kansainvälinen turvallisuus- ja puolustusjärjestö. Se on maantieteellisesti ja väestömäärältään maailman suurin alueellinen järjestö, joka kattaa noin 80 prosenttia Euraasian alueesta ja 40 prosenttia maailman väestöstä. Sen yhteenlaskettu bruttokansantuote BRICS-maiden kanssa on yli 50 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta. SCO ja BRICS muokkaavat globaalin yhteistyön tulevaisuutta.

Kazakstanin Astanassa toukokuun lopulla 2024 järjestetyssä SCOn ulkoministerineuvoston sääntömääräisessä kokouksessa Kiinan ulkoministeri Wang Yi vaati SCOn jäseniä säilyttämään strategisen autonomiansa ja sanoi, ettei Euraasian maiden pitäisi koskaan antaa ulkoisten voimien muuttaa Euraasiaa geopoliittiseksi pelikentäksi.

Nykymaailman ongelma on, että kansainvälinen yhteisö on “sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestyksen”, toisin sanoen virallisten totuuksien panttivanki. Poliitikot ja päättäjät eivät välttämättä toteuta sitä, mitä haluavat, vaan yrittävät luovia parhaansa mukaan ’ylempien voimien’ asettamien sääntöjen ja agendojen puitteissa.

Luin jokin aika sitten uutisen, jossa BBCn Hard Talk-ohjelman toimittaja haastatteli Suomen nykyistä presidenttiä Alexander Stubb’ia ja piinasi häntä kysymyksillä hänen kantansa täydellisestä muutoksesta. Ollessaan pääministeri kymmenen vuotta sitten Alexander Stubb oli esittänyt samalle toimittajalle, että EUn pitäisi tehdä yhteistyötä Venäjän kanssa. Stubb on pyörtänyt täysin kantansa ja toi sen ilmi sanoen, että hän oli väärässä Venäjän suhteen. Ei, herra presidentti. Et sinä ollut väärässä. Jotakin on tapahtunut kymmenen vuoden aikana, ja valtaapitävät ovat manipuloineet sinut toteuttamaan hämäriä tavoitteitaan.

Oli miten oli meidän ei pidä antaa negatiivisten energioiden vaikuttaa omiin energioihimme. ”Suojaukset kuntoon” tarkoittaa sitä, että suojaamme omien energioiden lisäksi myös lähipiirin ja ne, jotka toimivat mielestämme ihmiskunnan tuhovoimina. Kuka tietää kuinka monet näistä ovat klooneja, jotka toteuttavat negatiivisia agendoja ilman tunnontuskia vain herättääkseen ihmiset unestaan?

Jokaiselle on taattava mahdollisuus tehdä sisäinen työnsä rauhassa, omilla ehdoillaan. Tämä on vakuuttavin turvatakuumme. Usein kuulee sanottavan, että jos joku kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se todennäköisesti ei ole totta. Meidän on tulevaisuudessa totuttava siihen, että ’liian hyvä ollakseen totta’ on uusi normaali. Me itse luomme uuden normaalin.

Lue myös:

Videot:

Gregg Braden:
Be Kind to Earth – Human Emotion’s Magnetic Super Power
David Wilcock LIVE: Behold a Black Swan… Or Two!
The Arcturian Council Of 5 – T’EEAH:
THIS COULD CHANGE EVERYTHING
The Pleiadians 2024 | Caylin:
STARSEEDS THE WHOLE GALAXY IS WATCHING YOU NOW…
Yeshua:
The time of preparation is over, the time of action of the great revealing is occurring now
Archangel Michael: It’s over now!