torus field grid

Ihmiskunta poikkeaa 5D-tietoisuudessa elävistä tähtiroduista ja korkeammissa energioissa värähtelevistä ylösnousseista mestareista vain siinä, että dualistisessa, aineellisessa maailmassa elävä ihmiskunta on unohtanut jumalallisen alkuperänsä. Emme ole vain fyysisiä olentoja, jotka elävät aineellisessa kehossa, vaan olemme henkiolentoja, jotka elävät aineellisessa 3D maailmassa. Käsityksemme, uskomuksemme ja ajatuksemme muuttavat elimistön kemiaa ja vaikuttavat ratkaisevasti siihen, millaisen todellisuuden itsellemme luomme. Näin tapahtuu huolimatta siitä, uskommeko tähän teoriaan vai emme.

Jokin aika sitten näin videon, joka korosti sitä, että lääkärit ovat hakoteillä siinä, että he kuvittelevat ihmisten olevan anatomialtaan kaikki samanlaisia ja yrittävät mahduttaa kaikki itse luomiensa normaaliarvojen sisälle. Poikkeavia arvoja hoidetaan häiriötiloina ja sairauksina. Tämä tasapäistämisen toimintamalli ulottuu kaikille elämän aloille vauvojen kasvukäyristä koulujen oppisuunnitelmiin ja luovuuteen ylipäätään.

Minua tämä koskee mm. lääkäreiden röntgenkuvista bongaaman veritulpan suhteen. Lääkäreille pelkkä veritulpan olemassaolo on osoitus siitä, että elimistö ei pysty ylläpitämään kehon terveyttä. Vereni on lääkäreiden mielestä liian paksua, mikä johtuu siitä, että verihiutaleita (trombosyytit) on liikaa. Tätä ’häiriötilaa’ terveydenhuolto hoitaisi verenohennuslääkkeillä, vaikka se ei aiheuta minulle minkäänlaisia oireita.

Lääkäreiden käsityksistä huolimatta oletan, että elimistö ylläpitää kehon terveyttä ja tasapainoa. Tasapaino on muuttuja, joka vaihtelee kokonaistilanteen mukaan. Elimistön nesteet ja eritteet ovat mitä parhain keino ylläpitää tasapainoa. Kun trombosyytit ovat koholla herää kysymys, mikä on niiden tehtävä kokonaisuutta ajatellen.

Mikä on elimistön motiivi tuottaa suuret määrät verihiutaleita? Ensiksi tulee mieleen, että punaiset verisolut kuljettavat happea soluihin ja verenkiertoni hitauden vuoksi elimistö tuottaa paljon verihiutaleita taatakseen hapen kulkeutumisen soluihin. Netistä löytämieni tietojen mukaan trombosyytit eivät suoraan vaikuta hapen kulkeutumiseen, vaan veren hyytymiseen.

Verihiutaleiden ’liiallisen’ määrän vuoksi minulle on muodostunut veritulppa. Veritulpan voisi kuvitella aiheuttavan sen, ettei veri pääse kiertämään vapaasti, eikä happi kulkeudu soluihin, kuten pitäisi. Olen mitannut aamuisin ja iltaisin kudosten happisaturaation eli happikyllästeisyyden usean kuukauden ajan. Arvo on heikosta verenkierrosta, veritulpasta ja anemiasta huolimatta enimmäkseen 95-99 välillä.

Veren happisaturaatio on prosenttiluku, joka kertoo kuinka hyvin sormenpäässä olevat kudokset heijastavat takaisin valon, mikä niihin kohdistuu. Se taas kertoo siitä, kuinka suuri osuus veren hemoglobiinimolekyylien sitoutumiskohdista on happimolekyylin miehittämä. Mitä parempi happikyllästeisyys, sitä paremmin kudokset heijastavat valoa. Joskus arvo on 99 jopa aamuisin, jolloin kuvittelisi sen olevan alhainen kun keho on ollut useita tunteja passiivisessa tilassa.

Oli miten oli, tunnen enimmäkseen olevani hyvissä energioissa. Henkilö, joka puhui videolla kertoi tuttavastaan, jonka hemoglobiinin normaaliarvo on yli 200. Hänellä itsellään silmänpohjan verisuonitus poikkeaa täysin normaalista. Luin useita vuosia sitten kiinalaisesta pikkupojasta, joka näkee pimeässä. Tämä kaikki on ymmärrettävää kun ajattelemme, että ihmiskunta on 22 eri tähtirodun sekoitus. Ehkä geneettinen perimämme on paljon laajempi, mutta 22 on luku, jonka asiaan perehtyneet ovat heittäneet ilmoille.

Aivojen kosminen antenni

Thalamus-pituitary gland-pineal gland

Luin 1980-luvulla amerikkalaisen lääkärin kirjoittaman kirjan, jossa hän kuvailee joidenkin ihmisten ilmiömäistä kykyä luoda fyysinen sairaus kun he haluavat ratkaista henkiset ongelmansa. Ihmiset keksivät siis mitä sairaampia keinoja pitää yllä tasapainoaan kokonaisuutta ajatellen.

Talamus ja hypotalamus muodostavat aivolisäkkeen (hypofyysi, pituitary gland) kanssa hormonaalisen säätelyjärjestelmän, joka rekisteröi elimistön tarpeita ja pyrkii ylläpitämään elimistön tasapainoa (homeostaasia) säätelemällä sekä autonomisen hermoston että umpieritysjärjestelmän toimintaa. Kaikki aistien hermoradat kulkevat isoaivokuorelle talamuksen tumakkeiden kautta. Hypotalamuksella on myös keskeinen rooli tunteiden säätelyssä.

Tähän hormonaaliseen säätelyjärjestelmään liittyy myös pikkuaivot (Cerebellum). Ihmisillä pikkuaivoilla on tärkeä rooli motorisessa kontrollissa. Se voi osallistua myös joihinkin kognitiivisiin toimintoihin, kuten tarkkaavaisuuteen ja kieleen, sekä tunteiden hallintaan, kuten pelko- ja mielihyvävasteiden säätelyyn, mutta sen liikkeisiin liittyvät toiminnot ovat vakiintuneempia. Pikkuaivot koordinoivat eri lihasten hieno- ja karkeamotoriikkaa. Tätä varten ne saavat informaatiota mm. sisäkorvan asento- ja liikereseptoreilta.

Pikkuaivoihin liittyy aivorunko (Brain Stem), jonka tehtävä on yhdistää aivot selkäytimeen. Aivosilta yhdistää pikkuaivot iso- ja keskiaivoihin. Koko aivorungon läpi ulottuvaa hermosolujen verkostoa kutsutaan aivoverkostoksi, joka huolehtii ihmisen heräämisestä unen jälkeen aktivoimalla aivokuorta. Lisäksi aivoverkostosta lähtee ekstrapyramidaalisia (ei-tahdonalaisen keskushermoston) ratoja, jotka huolehtivat muun muassa tasapainon ja lihastonuksen säilyttämisestä. Aivorunko on myös kymmenen aivohermon lähtöpaikka.

Sydämen ja aivojen yhdenmukaisuus (Heart-Brain Coherence)

Saadessani aivoinfarktin 45 vuotta sitten tunsin sen epämääräisesti pikkuaivojen ja aivorungon alueella juuri ennen kuin menetin ensimmäisen kerran tajuntani. Lääkärit eivät löytäneet aivoistani mitään, mikä olisi viitannut aivoveritulppaan, mikä on osaksi selitettävissä sillä, että he eivät voineet tehdä minulle akuuttivaiheessa kaikkia tutkimuksia heikkouteni vuoksi. Ollessani 1990-luvun alussa Kiinassa opiskelemassa aivoistani tehtiin kerroskuva. Niissä näkyi varjo aivorungon alueella ja lääkärit päättelivät sen olevan veritulpan jättämä jälki.

Akuuttivaiheessa diagnoosini tehtiin kuitenkin oireiden perusteella. Tämän vuoksi minulla on aina ollut tunne, että voin esittää terveydentilaani koskevia ajatuksia mutu-tuntumalta huolimatta minkään valtakunnan lääketieteellisestä tiedosta. Voin täysin luottaa oman kehoni minulle suoraan välittämiin tuntemuksiin, mikä on ensikäden tietoa. Viestien tulkinnassa pitää tietenkin olla huolellinen.

Ulkomaailman ja sisäisten viestien tulkinnassa tärkeintä on se, annammeko sydämen intuitiivisen mielen (sisäinen navigaattori) vai egon tulkita viestejä. Ego on altis kaikenlaiselle manipuloinnille ja ehdollistamiselle. Harvat ihmiset ajattelevat vapaasti. Useimmat ihmiset toistavat oman elämänsä tarinaa ja sitä, mitä ovat kuulleet muiden kertovan ja ajattelevan. Harva kuuntelee omaa sydäntään ja sisäisen navigaattorinsa ilmentämää todellisuutta.

Voidaksemme toteuttaa ominta itseämme on kuitenkin ehdottoman tärkeää, että riisumme egon kulissit ja suojakerrokset ja olemme täysin aitoja itseämme ja toisia kohtaan. Aitous vetää puoleensa aitoutta. Meidän on turha etsiä esim. aitoa rakkautta ulkomaailmasta, jos oma minuutemme on vääristynyt ja elämme täysin 3D-maailman sääntöjen mukaan.

”Ole itsesi paras versio” tarkoittaa useimmille sitä, mitä yhteiskunnassa pidetään hyvänä ja tavoittelemisen arvoisena. Tässä suhteessa meidän pitää määrittää uudelleen selkeästi se, millainen olen kun olen paras versio itsestäni. Se tarkoittaa myös tavoitteiden selkeää määrittämistä ja määrätietoista toimintaa niiden saavuttamiseksi. Kun olemme aidosti intuitiivisen mielemme ohjauksessa se synnyttää energiakentän, jolla on rajaton yhteys universumin tietoisuuteen.

Antenni universaaliin tietoisuuteen

Olemme tottuneet ajattelemaan, että aivot ovat kehon tärkein elin ja että aivot säätelevät kaikkia kehon toimintoja. Vuonna 1991 tutkijat löysivät sydämestä hermoverkon – 40 000 erikoistunutta solua (sensory neurites) – jotka ajattelevat, tuntevat, aistivat ja muistavat itsenäisesti aivoista riippumatta. Tätä sydämen hermoverkkoa pidetään sydämen aivoina ja solut lähettävät käskyjä aivoille sen mukaan, millaisia viestejä sydän saa sisäisestä ja ulkoisesta maailmasta. Sydämen magneettikenttä on 5000 kertaa voimakkaampi kuin aivojen. Siksi on helpompaa etsiä ongelmiin ratkaisuja tunteiden kautta pikemmin kuin yrittää ratkaista ongelmia loogisesti päättelemällä.

Jokaisen maailmaan syntyvän orgaanisen yksikön olemus on vapaa, itseään säätelevä kokonaisuus, joka muodostaa torus kentän. Tämä ei koske ainoastaan ihmisiä. Selkein esimerkki torus-kentästä ovat omenat ja appelsiinit, joiden keskiössä on niiden ydin ja siemenet. Myös maapallon magneettikenttä muodostaa torus-kentän.

Gregg Braden on puhunut siitä, että ihminen ei varastoi aivoihin mitään muistoja, tunteita tai tietoa, vaan aivot ovat antenni, joka yhdistää ihmisen universaaliin tietoisuuteen. Voimme luoda yhteyden kollektiiviseen tietoisuuteen elektromagneettisen kentän välityksellä. Parhaimmillaan tämä ei tarvitse kuin yksinkertaisia hengitysharjoituksia ja meditaatiota, jonka avulla pääsemme nollapiste tilaan/energiaan.

Rajattomat mahdollisuudet

Tässä korkeataajuisessa energiassa olemme adamantiinihiukkasia -universumin pienimpiä valohiukkasia- joilla on kyky säädellä itseään. Ne ovat kantasolujen kaltaisia yksikköjä, jotka voivat muodostaa millaisia atomeja tahansa ja joilla on kyky kehittyä millaiseksi soluksi tahansa. Tämä tarkoittaa, että voimme tietoisesti valita tunteemme ja ajatuksemme ja sen, miten reagoimme ulkomaailman tapahtumiin. Kun muutamme tunteitamme ja ajatuksia muutamme elimistön kemiaa.

Kun ajattelemme yllä kuvailemallani tavalla jumalallista energiakenttää, jossa elämme, elämä on taikaa. Ymmärrämme, että meillä on milloin tahansa mahdollisuus muuttaa elämämme suunta, sillä ”suuri nollaus” on energiakentän sisään rakentunut ominaisuus. Maailmankaikkeus laajenee ja kaikki olevainen on yhteydessä toisiinsa (entanglement). Universumin tietoisuus on holografinen ja fraktaalinen, joten luomme ajatuksilla, tunteilla ja toiminnallamme sitä, mitä annamme jumalalliselle energiakentälle työstettäväksi. Reaalimaailmaa peilaa takaisin sisäistä maailmaamme.

Pystymme luomaan tietokoneita, jotka kykenevät itse diagnosoimaan ongelmansa ja korjaamaan ne. Pidämme nykyisen tietoisuutemme valossa tarpeellisena kehittää erilaisia laitteita, jotka tarkkailevat kehomme toimintoja ja parhaassa tapauksessa oikaisevat niitä ’asiantuntijoiden’ suositusten mukaan. Emme ymmärrä, että kehomme itsessään on biologinen, itseään säätelevä kone. Sen tärkein toimintaa ohjaava tekijä on oman kehomme sydämen ja aivojen yhteistyö ja yhteys universumin tietoisuuteen.

Sydämen ja aivojen yhdenmukainen toiminta käytännössä

Kirjoitin eräässä aikaisemmassa tekstissäni, että ihmeet ovat ihmeitä vain kehon luonnollista toimintaa ymmärtämättömälle ihmiselle. Myös parantumisihmeet ovat luonnollisesti selitettävissä sydämen ja aivojen johdonmukaisuuden eli harmonian valossa. Kirjoitin helmikuussa 2016 Anita Moorjanin kuolemanrajakokemuksesta artikkelissa ”Kuoleman kautta itsetuntemukseen – tarvitsemme uskonpuhdistuksen”, jolloin Anita irtautui kehostaan ollessaan koomassa syöpänsä terminaalivaiheessa. Hänen egonsa luomat yhteiskunnalliset ja kulttuurisidonnaiset käsitykset lakkasivat vaikuttamasta hänen tietoisuudessaan.

Kehosta irtautui hänen perusolemuksensa, joka yksinkertaisesti oli tietoinen omasta olemassaolostaan tarvitsematta todistaa olevansa kelvollinen. Tämä oli yksinkertaisesti sydämen ja aivojen harmoniaa, mikä synnytti uuden tietoisuuden. Tämä paransi hänet sekä henkisesti että fyysisesti.

Näin yli 10 vuotta sitten tanskalaisen dokumentin ”Mielen salattu voima” (Power of Mind), jossa kerrottiin erään nuoren miehen tarina. Kirjoitin tästä kesäkuussa 2013 tekstissä ”Luomme itse oman todellisuutemme”.

Tämä nuori mies osallistui erään mielialalääkkeen kokeiluun. Kokeilun aikana hän riitaantui tyttöystävänsä kanssa ja raivoissaan -hetken mielijohteesta- söi kaikki saamansa pillerit. Tämän vuoksi hänen elimistönsä meni aivan sekaisin ja hän hakeutui hoitoon. Hän pyörtyi ja herätessään voi erittäin huonosti.

Lääkärit yrittivät neljän tunnin ajan vakauttaa hänen elintoimintojaan, jonka aikana mies sai mm. kuusi litraa suolaliuosta. Hänen tilansa katsottiin olevan vakava ja koska lääkärit eivät onnistuneet vakauttamaan tilannetta he ottivat yhteyttä lääkekokeilusta vastaavaan lääkäriin saadakseen tietää, mikä lääke oli kyseessä, mitä tabletteja mies oli syönyt.

Kaikkien hämmästys oli suunnaton kun selvisi, että mies oli ollut lääkekokeilun placebo-ryhmässä ja hän oli itse asiassa syönyt kalkkitabletteja. Kun mies kuuli, että hänen syömänsä tabletit olivat vaarattomia hänen elimistönsä toiminnot vakaantuivat 15 minuutissa. Mielestäni tämä on mitä selkein esimerkki sydämen ja aivojen harmonian vaikutuksesta elimistön kemiaan.

Omat kokemukset yhteydestä ’korkeampaan minään’

Teoria aivojen ja sydämen harmoniasta on mieltä ylentävä, mutta lopulta ratkaisevinta on, miten kaikki toimii omassa elämässäni. Miten olen itse kokenut ’korkeampien voimien’ ohjauksen? Kun ajattelen tätä kaikki näyttäytyy yhä selvempänä.

Ensimmäisiä ’hengellisiä’ kokemuksiani oli kun vitsailin puolileikilläni vanhemmalle veljelleni nuorena, että olin varmaan ollut edellisessä elämässäni saksalainen koska minun oli niin helppoa oppia Saksan kieli. Veljeni tuumasi siihen, että Suomessa ei ole kuin Ruotsin kuninkaan karkottamien (ajatus?) rikollisten jälkeläisiä. Hänen teoriansa mukaan Suomi oli Ruotsin kuninkaan alaisuudessa samassa geopoliittisessa asemassa kuin Siperia Neuvostoliitossa: se oli periferia, jonne karkotettiin kaikki epätoivotut yksilöt ja toisinajattelijat.

Eräänlaisen hengellisen heräämisen koin ennen vammautumista kun olin ryhtynyt sukupuolisuhteeseen silloisen matematiikan kotiopettajani kanssa. Elimme mielestäni aivan eri aaltopituuksilla, mutta menetin hänen vuokseen täysin itsekontrollini. Näkymätön voima kuljetti minua kuin pässiä narussa. Tunsin, että olin ajanut itseni umpikujaan, josta ei ollut ulospääsyä. Kirjoitin tästä kokemuksestani lokakuussa 2012 artikkelissa Herääminen.

Kun muistelen asioita tarkemmin minusta tuntuu, että minua heräteltiin voimallisesti ennen vammautumistani. Se alkoi saadessani pikakatsauksen saksalaiseen kulttuuriin ollessani Saksassa stipendimatkalla vuonna 1978. Minulle syntyi tunne, että ulkoinen maailma on kuin teatterinäyttämö, jossa jokainen ihminen luo itse elämänsä kulissit. Minun tehtäväni oli löytää kestävä pohja, joka kannatteli elämääni.

Menetin tämän uuden tietoisuuteni vuoksi elämänhaluni. Kaikki tuntui turhalta. Noin kuukausi stipendimatkan jälkeen löysin kirja-alesta Axel Fredenholmin kirjan ”Näin olen kuullut”, jossa oli ’vanhan itämaisen hymnin’ sanat, jotka piirtyivät mieleeni kuin mantra. Sanojen vaikutuksesta ristiriita ulkoisen ja sisäisen elämäni välillä kasvoi kasvamistaan ja kun se muuttui sietämättömäksi elämäni julkisivu romahti ja halvaannuin. Tästä kokemuksesta kertoo teksti ”Jumalallisen kipinän syttyminen”, jonka julkaisin heinäkuussa 2012. Kokemuksistani kertovat myös marraskuussa 2012 julkaisemani tekst ”Kaikkinäkevä kolmas silmämme” ja syyskuussa 2012 kirjoittamani teksti ”Mitä minulle tapahtui”.

Vedenjakaja

human_body_solar plexus

Halvaantuminen oli paluu alkutilaan, jossa egon luomat yhteiskunnalliset ja kulttuurisidonnaiset käsitykset lakkasivat vaikuttamasta tietoisuudessani. Tilanteeni poikkesi niin paljon ’normaalista’, että ainoa mahdollisuus muuttaa asioita ja parantaa tilannettani oli, etten etsinyt toimintamalleja ulkomaailmasta, vaan kuuntelin kehoni minulle lähettämiä viestejä ja ryhdyin käyttämään omia aivojani.

Uuden tietoisuuteni ansiosta elämänasenteen muuttui täysin. Aikaisemmin pitäydyin sovinnaisessa ja yritin sopeutua muiden luomiin malleihin. Halvaantumisen jälkeen kuuntelin omaa sisäistä ääntäni. Ajatukset nousivat mieleeni kuin itsestään ja minulla oli mielipide kaikkiin asioihin. Tiesin luonnostaan miten toimia uudessa tilanteessa. Panin merkille, että uusi elämä levittäytyi ympärilleni kuin itsestään. Se synnytti tunteen, että pystyn hallitsemaan kaikkea, eikä mikään asia ole ylitsepääsemätön.

Toimintani oli kuitenkin reaktiivista, kuten ennenkin eli reagoin ulkomaailman tapahtumiin. Vasta ’uskoontulo’ 1980-luvun alussa muutti asiat tässä suhteessa. Näin oman vastuuni eksyksissä olevien lampaiden joukossa ja aloin enemmän tai vähemmän tietoisesti luomaan todellisuuttani. Tämän seurauksena reaktiivinen, ulkomaailmaan reagoiva asenteeni muuttui aktiiviseksi.

André

Ennen uskoontuloa kävin läpi melkoisen määrän oppiläksyjä. Vaikuttavin niistä oli suhteeni Andrén kanssa, jonka opin tuntemaan Saksassa ennen halvaantumistani. Menimme kihloihin pian tapaamisemme jälkeen, mutta lopetin suhteen yhtä nopeasti kuin se oli alkanut. En ymmärtänyt ollenkaan, miksi lopetin suhteen, vaikka se oli parasta, mitä minulle oli tapahtunut. Minulla oli vain voimakas, epämääräinen tunne, että minun piti jatkossa voida tehdä itsenäisesti omat päätökseni vetämättä lähipiiriäni sisäisiin ongelmiini.

Kun nyt ajattelen Andrén ja minun suhdetta ymmärrän, että se ei sopinut elämäntehtävääni. Korkeampi minä ei tunne lineaarista aikaa, vaan kaikki on tässä ja nyt. Se noudattaa sielunsopimusta ajasta riippumatta. Jos olisin jatkanut suhdetta Andrén kanssa ja mennyt jopa naimisiin hänen kanssaan en voisi nyt kirjoittaa asioista, joita tässä blogissani kirjoitan. Saksassa holokaustin kyseenalaistaminen ja toisen maailmansodan puolueeton tutkimus on lailla kielletty.

Andrén isoäiti oli syntynyt Dresdenissä (tai Leipzigissa) ja viettänyt siellä lapsuutensa. En koskaan puhunut hänen kanssaan, mutta todennäköisesti hän oli henkilökohtaisesti kokenut Dresdenin pommitukset toisen maailmansodan aikaan. Nykyisen tietoisuuteni valossa olisi ollut mielenkiintoista tuntea hänet. Ehkä tunsin hänet sielunsopimusta tehdessäni.

Ihmeidentekijä

Erottuani Andrésta koin äärettömän vapauden tunteen. Ajatus siitä, että saatoin pyrkiä yliopistoon, hankkia kunnollisen ammatin ja tehdä mitä ikinä pidin hyvänä sai minut tuntemaan ylitsepursuavaa yltäkylläisyyttä ja kiitollisuutta kaikesta. Puheterapeuttini oli antanut minulle kirjan, jonka tarkoituksena oli auttaa minua löytämään ääneni, sillä silloin en vielä pystynyt puhumaan. Sen lisäksi löysin kirjahyllystämme pienen kirjan, joka antoi ohjeita täydelliseen rentoutumiseen.

Näiden kahden kirjan avulla tein tutkimusmatkan sisimpääni tehden yksinkertaisia hengitysharjoituksia ja rentoutusharjoituksia lattialla maaten, kääntäen kaiken huomioni sisäänpäin. Tämä muutti perusteellisesti käsitystäni itsestäni fyysisenä olentona. Ymmärsin, että kehossani oli kaikki kunnossa ja että halvauksen erinäiset oireet ja liikuntavammani olivat vain fyysisen olemukseni pintakerroksia.

Tein harjoituksia intensiivisesti noin viikon ajan ja niiden vaikutukset olivat niin käsittämättömät, että egoni alkoi suojelemaan minua pahemmalta hämmennykseltä. Suoraan sanoen pelkäsin suurta tuntematonta eli itseäni. Kaikki tapahtui ennen kuin tiesin mitään kehon energiakeskuksista (chakroista) tai meditaatiosta. Minulla ei ollut edes kunnollista sanastoa kuvaamaan tuntemuksiani.

Myöhemmin en päässyt niin syvälle sisimpääni kuin aikaisemmin, mutta uskoin että kun ymmärrän asiaa paremmin voin saavuttaa samanlaisia tuloksia. Minua lohduttivat kirjasta lukemani ajatus, että jos keho on harjoituksilla saavuttanut hyviä tuloksia se pystyy ne saavuttamaan myöhemminkin, vaikka ote välillä herpaantuisi. Minulla ei ollut siis mitään tarvetta alkaa pakottamaan tietynlaisia tuloksia, sillä pakottaminen itsessään saattaa estää tulosten realisoitumisen. Maaliskuussa 2014 kokosin harjoitukset ja kokemukseni tekstissä Toiminnallinen tunneäly.

Toiminnallinen tunneäly

1980-luvun alussa kehoni oikea ja vasen puoli tuntuivat selkeästi erilaisilta. Harjoitusteni ensimmäisiä vaikutuksia oli, että toispuolisuuden tunne hävisi ja tunsin olevani fyysinen kokonaisuus. Minulle tuli tunne, että mikään maailmassa oleva teknologia ei vedä vertoja teknologialle, joka oli sisälläni. Tunsin, että minulla oli navan seudulla lämmin kerä, joka säteili energiaa kaikkialle kehoon. Sen ansiosta pystyin liikuttamaan vaivatta halvaantunutta jalkaani.

Omien pelkojeni vuoksi menetin yhteyden sisäiseen navigaattoriin. Uskon kuitenkin, että yhteys on olemassa ja odottaa vain, että saan avattua energialukkoni ja voin ottaa käyttöön koko toimintapotentiaalini eli aktivoida sisäiset voimavarani. Siihen asti minun on tultava toimeen käytettävissä olevilla eväillä.

Huolimatta lääkäreiden mielipiteistä olen jo saanut kotikonstein hoidettua pahan turvotuksen halvaantuneessa jalassa ja vatsanpeitteiden tunto alkaa palautua. En siis edelleenkään anna kenenkään hallita mieltäni, sillä jos en itse hallitse mieltäni joku muu tekee sen ja hallitsee siten myös elimistöni sisäistä kemiaa. Uskomuksilla ja ajatuksilla on ratkaiseva vaikutus elimistön sisäisiin prosesseihin.

Olemme tottuneet pitämään hengellisyyttä mielentilana, jolla ei ole vaikutusta kuin henkisiin prosesseihin ja tietoisuuteen. Kun uskomukset ja ajatukset vaikuttavat suoraan fyysisen kehomme toimintoihin meidän on tunnustettava, että mielentilalla on ratkaiseva vaikutus siihen, millaisen todellisuuden itsellemme luomme.

Kun haluamme, että toimillamme on positiivinen vaikutus ulkomaailmassa, minkä haluamme vaikuttavan myönteisellä tavalla myös itseemme meidän on harkittava, luoko toimintani sisäistä kaaosta vai harmoniaa. Miten vaikutan kvanttikentässä, jossa elämme, miten puhun sille tai mitä ylipäätään olen syöttänyt kentälle? Luoko toimintani kaaosta vai peilautuuko oma sisäinen aivojen ja sydämen johdonmukaisuus ulkomaailmaan?

Jokainen yksilö vaikuttaa yhteisessä kvanttikentässä ja kollektiivisessa tietoisuudessa tavalla tai toisella uskoo sitä tai ei. Puhdas ihmismieli luo tietoisesti rauhaa, rakkautta ja yhteistyötä. Tietoinen vaikuttaminen ja vastuun ottaminen omista teoista ja tekemättä jättämisistä on henkilökohtaisen vallan käyttöä, jota mikään yksittäinen henkilö tai viranomainen ei voi kansalaisilta kieltää. Tämä henkilökohtainen vallan käyttö on demokraattinen oikeutemme ja kansalaisvelvollisuutemme.

Videot:

David Icke: We Create Our Own Reality
Gregg Braden (interviewed by André Duqum):
Trillion Cells in Human Body,
One Core Message — God Eternal Within!
Library of Tehuti:
The Magic WITHIN YOU & How To ACTIVATE IT
Anodea Judith:
The Illuminated Chakras
Anita Moorjani (interviewed by André Duqum):
Woman In Coma Has Near-Death Spiritual Awakening & Realizes WHY WE ARE HERE
Autistic Girl (Carly Fleischmann) Expresses Unimaginable Intelligence
Sabine Becker: A Day in the Life of the Spirit Dancer
Nick Vujicic: Overcoming hopelessness