Kuntoutuminen

Kun vammauduin yli 30 vuotta sitten tulin tietoiseksi liikuntarajoitteestani, mutta henkisellä tasolla olin sama henkilö kuin aikaisemmin. Näin sairastumiseni samoin kuin useimmat ihmiset: negatiivisesti.Minulle ei kuitenkaan missään vaiheessa tullut tunnetta, että olisin ollut jollakin tavalla vajaa tai epäkelpo. Tulin ensimmäisen kerran ajatelleeksi, että olin aina saanut mitä halusin. Se ei tarkoittanut, että olisin saanut kaiken…

Toukasta perhoseksi

Paras asia, jonka äitini minulle välitti oli tunne, että kun minulla oli mittanauha, liitu ja kangas pystyin tekemään niistä mitä ikinä halusin. Asuessani uudessa kodissani ensimmäisiä muistojani on, kun pyysin käsityötunnilla opettajaltani apua uuden talvitakin ompeluun. Hankin kirkkaanpunaisen villakankaan, opettajani löysi sopivan mallin ja pian minulla oli uusi talvitakki. Minulla ei tullut mieleenkään, että muilla…

body consciousness levels

Kehomme tietoisuuden tasot

Olen kuukausia miettinyt, mikä taika liittyy siihen, että fysioterapeuttini kanssa jumppa on hauskaa, eikä se parhaimmillaan väsytä lainkaan ja kaikki tuntuu tapahtuvan itsestään kun taas se on yhtä hengen tuskaa kun avustajani yrittää auttaa minua. Voisin tehdä niin paljon jos juttu toimisi aina yhtä sujuvasti kuin jumpparini kanssa. Ajatellessani asiaa mielessäni alkoi pyöriä Henkinen todellisuus-video,…

Meillä kaikilla on osamme esitettävänä

Todellinen löytöretki ei ole uusien maisemien etsimistä,vaan asioiden katsomista uusin silmin. Marcel Proust Vammauduttuani minulla oli alusta lähtien selkeästi tunne, että ei ollut niinkään tärkeää, että sain elämässäni mahdollisimman paljon erilaisia kokemuksia. Tärkeämpää oli, että opin tarkastelemaan kokemuksiani mahdollisimman monesta eri näkökulmasta, sillä todellinen tutkimusmatka oli mielestäni asioiden tarkastelemista mahdollisimman monesta eri vinkkelistä. Uskon, että…

Mitä tarvitsemme?

Tekstissäni ”Esimakua tulevasta” kirjoitin, että kootessani blogini pohjaa kaikki tuntui kokoontuvan yhteen kuin itsestään ja asiat, joita tarvitsin ilmestyivät usein ihmeellisesti eteeni kun vain ajattelin, mitä tarvitsin. Mielessäni heräsi ajatus, että vetovoiman laki toimittaa meille kaiken tarvitsemamme yhtä luonnollisesti kuin elimistömme toimittaa eri elimille kaiken, mitä ne tarvitsevat toimiakseen kunnolla. Koska olemme maapallon ’sisäelimiä’ on…

Silmä on ruumiin lamppu

Silmä on ruumiin lamppu

Horuksen (Ra) kaikkinäkevä silmä vs. käpyrauhanen (kolmas silmä, 6.chakra) (Kopioin tämän otteen Facebookissa jaetusta artikkelista viitteeksi tekstiini Vetovoiman lain puoleensa vetämiä mietteitä, joka päättyy Jeesuksen sanoihin: Silmä on ruumiin lamppu.) Yhtäläisyydet eivät ole vain hämmästyttäviä – ne ovat yksityiskohtaisia. Mutta tätä pidetään vain sattumana, koska nykykäsityksen valossa oletetaan, ettei muinaisilla egyptiläisillä voinut olla tällaista tietoa….

Optinen harha

Optinen harha

Selaillessani Color Matters (Värillä on väliä) sivustoa, törmäsin erääseen optista harhaa kuvaavaan linkkiin. Etsiessäni linkkiä nyt en sitä löytänyt, mutta löysin sensijaan sivuston, jossa esitetään sama asia. Linkissä on kuvattuna pinkin väristen pallukoiden muodostama ympyrä. Aluksi näet pinkin värisen pallukan kiertävän kehää. Ympyrän keskellä on risti. Kun keskität huomiosi tähän ristiin alat nähdä vihreän pallukan…

Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenen verran

Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenen verran

Kääntäessäni tekstissäni Vetovoiman lain puoleensa vetämiä mietteitä kohtaa, jossa Jeesus sanoo: Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle vuorelle: ’Siirry täältä tuonne’, ja se siirtyisi, eikä mikään olisi teille mahdotonta. (Matt. 17:20) mieleeni lävähti ajatus: Meillä on tästä sanasta täysin väärä tulkinta! Sinapinsiemen on pienen pieni siemen ja tulkitsemme asian niin,…

Mitä on tietoisuus?

Mitä on tietoisuus?

Olemme tottuneet ajattelemaan, että silloin kun tiedämme jotakin olemme tietoisia. Kuvittelemme, että tieto tuo tietoisuuden ja pyrimme hankkimaan mahdollisimman paljon tietoa. Tieto laajentaa horisonttiamme ja auttaa meitä ratkaisemaan ongelmia, mutta tiedämme myös, että tämän päivän tieto on huomenna vanhentunutta. Tiedämme myös, että mitä enemmän tiedämme sitä tietoisemmaksi tulemme siitä, kuinka vähän tiedämme. Tieto ei siis…

Tietoisuus ja vetovoiman laki

Tietoisuus ja vetovoiman laki

  Pari viikkoa sitten näin Rhonda Byrnen elokuvan Secret – Salaisuus (Vetovoiman laki), jonka mukaan me vedämme ajatuksillamme puoleemme kaiken, minkä kanssa joudumme tekemisiin. Elokuvassa ei sinänsä ollut mitään uutta, mutta se herätti minussa uudenlaisen tietoisuuden. Ymmärsin, että olen elänyt vetovoiman lain alaisuudessa koko elämäni. En ole kuitenkaan tiedostanut sitä ja tämä tietoisuuden puute on…