Älä vastusta kohtaamiasi uusia energioita.

Saavutettavuus (esteettömyys) edellyttää energian keskittämistä

Älä vastusta kohtaamiasi uusia energioita. Luin viime viikolla artikkelin erään henkilön kuukauden pituisesta kokeilusta kun hän yritti rajoittaa menonsa niin, että häneltä kului ruokamenoihin vain euro per ateria. Artikkelissa puhuttiin samoista asioista, joista kirjoitin taannoin kun kerroin, että muutettuani ensimmäiseen omaan asuntoon ja suunnitellessani budjettiani ensimmäinen hankintani oli ruoka-ainetaulukko. Sen perusteella osasin valita pieneen budjettiin…

Be the Change You Wish to See in the World

Saavutettavuus ei ole erityistarve II

Kun kirjoitin edellistä tekstiäni Saavutettavuus ei ole erityistarve I ajattelin asiaa eurooppalaisen näkökulmasta eli länsimaisesta perspektiivistä. Kirjoitin, että olemme suurelta osin päässyt irti menneisyyden kahleista, eikä elämämme keskity siinä määrin perhetraditioiden, maineen ja kunnian vaalimiseen kuin vuosisatoja sitten. Tosiasia kuitenkin on, että suuri osa maailman väestöstä elää yhä vaalien perhetraditioita, mainetta ja kunniaa. Viimeisen kymmenen…

Neuschwanstein

Saavutettavuus ei ole erityistarve I

Luin 1980-luvun alussa ensimmäisen kerran Kalle Könkkölän (1950-2018, ihmisoikeusaktivisti, jolla oli vaikea liikuntavamma) ajatuksia siitä, että edes vaikeasti vammainen henkilö ei ole vammainen, jos ympäristö, jossa hän elää on rakennettu siten, että vamman aiheuttamat fyysiset rajoitteet eivät käytännössä haittaa hänen toimintaansa. Opettelin silloin itse elämään fyysisten rajoitteitteni kanssa, enkä oikein osannut kuvitella, mitä Kalle näillä…

sunflowers

Pue yllesi Jumalan koko taisteluasu III

Uskossa ei ole kyse siitä, että pyydämme Jumalaa tyynnyttämään myrskyn.Usko on luottamusta siihen, että Jumala auttaa sinut myrskyn läpi. Ole oma Vapahtajasi Varhaislapsuudessa, ennen perheemme hajoamista, kun äitini yritti parhaansa mukaan pitää taloa pystyssä ja kodin siistinä, kyselin itseltäni, miksi hän oli aina siivotessa niin vihainen. Useimmiten hänestä huokui äidillinen rakkaus ja lämpö, eikä vihaisuus…

My bumpy road to heaven

Pue yllesi Jumalan koko taisteluasu II

Kuva: Portaikkoni taivaaseen – Kirjoitin edellisessä tekstissäni, että olen niin kaukana 5D-maailmasta, että en edes tiedä, miten aihetta lähestyisin. Mutta itse asiassa en tiedä kuinka lähellä olen 5D -tietoisuutta. Olen osa sitä, mutta en näe osaani kokonaisuudessa. Se johtuu siitä, että olen yhä ehdollistunut tähän 3D- matriisiin, jossa elämme. Monista kokemuksistani en ole puhunut mitään…

Pue yllesi Jumalan koko taisteluvarustus

Apostoli Paavali kirjoitti efesolaisille: ”Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne paholaisen juonia vastaan. Sillä me emme taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.” (Efesolaiskirje 6:11-12) Tämä kehotus on tänä päivänä ajankohtaisempi kuin koskaan. Kun aineellinen maailma hajoaa ympärillämme ihmisillä ei ole muuta keinoa…