Tiedon lähteellä

Tiedon lähteellä

Saamme lukea joskus artikkeleja siitä, mikä on ihmisessä niin erityistä, että olemme aikojen saatossa kehittyneet niin ylivertaisiksi maailman hallitsijoiksi. Sanotaan, että se on ylivertaisten aivojemme ansiota. Toisaalta kiinnitetään huomiota käsiin ja etenkin keskisormen ja ranteen väliseen luuhun ja peukalon liikkuvuuteen, mitkä ovat mahdollistaneet taidokkaan työkalujen käytön. Kehityksen kannalta suuri etu on myös seisova asentomme ja…

Tasapainoinen elämä luonnon ehdoilla I

Tasapainoinen elämä luonnon ehdoilla I

Televisiossa on pyörinyt TV draamasarjan Revolution traileri, joka kuvaa kuinka luonto ottaa ylivallan järjestäytyneessä, sivilisoituneessa yhteiskunnassamme kun maailmassa ei ole sähköä. Draaman luonteeseen kuuluu tehdä asioista dramaattisia, mutta kaikesta dramaattisuudesta huolimatta kaupungit, jotka ovat yltä päältä kasvillisuuden peitossa, viehättävät minua. 80-luvulla jopa kristityiksi itseään kutsuvat ihmiset sanoivat minulle, että luonto pyrkii aina kaaokseen. Näin todisteltiin…

Koulutuksesta tunneälyyn

Koulutuksesta tunneälyyn

Näin jokin aika sitten BBC-dokumentin pakistanilaisesta koulutytöstä, Malala Yousafzai, jota talibanit ampuivat kun tämä toimi aktiivisesti tyttöjen koulutusta puolustaakseen. Kuulin uutisia asiasta aiemmin, mutta ne eivät pysäyttäneet minua niin kuin dokumentti, joka pureutui tapahtumien kulkuun syvemmin. Malala selviytyi iskusta hengissä. On kohtalon ivaa, että hyökkäys, jonka tarkoituksena oli tappaa ja tukahduttaa aktivistin ääni lennätti hänet…

Homo sapiens vs. Homo economicus

Alan Greenspanin vankka usko kapitalistiseen markkinatalouteen perustuu hänen käsitykseensä ihmisestä rationaalisena olentona. Kapitalistisen markkinatalouden ja vapaan kilpailun ydinajatus sisältyy käsitteeseen homo economicus. Ihminen on rationaalinen olento ja kun homo economicus tekee rationaalisia valintoja omista lähtökohdistaan käsin talous kehittyy suotuisasti. Teoriassa. Talouskriisit johtuvat Greenspanin näkemyksen mukaan siitä, että homo economicus on taipuvainen irrationaalisuuteen kokiessaan pelkoa tai…

Kaukonäköinen kehitysura II

Jää nähtäväksi kuinka hyvin Ilkka Paananen ja kumppanit pystyvät pitämään kiinni toimintaperiaatteistaan ajan saatossa intressien jakaantuessa. Varmaa on, että ilmaantuu yhteistyökumppaneita, joille verojen maksu on tyhmyyttä kun niiden maksun voi myös välttää. Paanasen ja kumppaneiden esittämä näkökulma kuitenkin vahvistaa käsitystäni siitä, mitä kirjoitin tekstissäni ”Uusi poliittinen kulttuuri”: Että yhteiskunnan (taloudellista) kilpailukykyä määrittää myös kansalaisten sydämen…

Kaukonäköinen kehitysura I

Olin lokakuun puolivälissä monen muun kanssa hyvin yllättynyt lukiessani uutista suomalaisen videopelien kehittämiseen erikoistuneen yrityksen (Supercell) fuusiosta japanilaisen teleoperaattorin (SoftBank) ja peliyhtiön (GungHo) kanssa. Yrityskauppa tuotti suomalaisille osapuolille 1,1 miljardia (11*100 miljoonaa) euroa. Uutinen yllätti, sillä en ollut aikaisemmin kuullut mitään yrityksestä nimeltä Supercell. Tiedän, että videopelit ovat iso bisnes, mutta tässä yhteydessä olen enimmäkseen…

NOKIA Lumia 1020 PureView – Windows Phone

NOKIA Lumia 1020 PureView – Windows Phone

[image source_type=”attachment_id” source_value=”1559″ effect=”none” size=”large” width=”630″ fitMobile=”true” autoHeight=”true”] Viimeiset kymmenen vuotta olen etsinyt itselleni digikameraa. Koska mottoni on, että köyhällä ei ole varaa ostaa huonoa laatua, eikä tuhlata rahojaan turhiin kokeiluihin olen perehtynyt asiaan hyvin hartaasti. Välillä olen jo ajatellut löytäneeni itselleni sopivan kameran, mutta tarkemmin ajateltuani innostus on lopahtanut.Syynä yleensä se, että kamerat ovat…

Ilo ihmisyydessä

Löydettyäni koirien vesipatjan netistä puhuin asiasta ystävälleni kysyäkseni minkä värisen ja kokoisen patjan hän haluaa. Puhuttuaan asiasta siippansa kanssa heille tuli asiasta melkein perheriita: ”Sille koiralle ei kyllä mitään enää hankita. Se on täysin hukkaan heitettyä rahaa” isäntä oli kuulemma raivonnut. Minusta se kuulosti mielettömältä, sillä kyseinen pariskunta pistää silmää räpäyttämättä saman summan rahaa kahvinkeittimeen…

Vesisänky

Olen aina ihmetellyt, miksi vesisänkyjä markkinoidaan pääasiassa egoa imartelevana nukkumapaikkana varakkaille ihmisille. Mainosten mukaan vesisänky soveltuu mitä parhaiten kahteen asiaan, joista toinen on nukkuminen. Itse hankin ensimmäisen vesisängyn 80-luvun alussa, kun ne rantautuivat Suomeen. Syy oli hyvin yksinkertainen: yksi kaunis aamu en meinannut päästä ylös sängystä kun selkäni oli niin kipeä. Ajattelin, että minun oli…

Aineen olemus

Aineen olemus

Menneinä vuosikymmeninä olen usein kysynyt itseltäni, miksi matematiikka ja fysiikka ovat luonnontieteitä, vaikka niillä näyttää olevan yhtä vähän tekemistä luonnon kanssa kuin taloustieteellä, joka on syntynyt kuvaamaan rahan suhteita. Ihmisen aivoituksia siis. Kemialla on ilmeisesti suora yhteys luontoon, koska se käsittelee luonnon alkuaineita, mutta entä matematiikka geometrisine kuvioineen, jotka paljaalla silmällä ovat vain kauniita kuvioita…