Kehittyminen omilla ehdoilla

Katsoin toukokuussa dokumentin, jossa Saudi Arabian kruununprinssi Saud bin Abdul Muhsin kertoo miten ihmisten tietoisuuden laajeneminen ja yksilöllistyminen muuttaa islamilaista yhteiskuntaa. Dokumenttia katsellessani mieleeni muistui viime vuona kirjoittamani teksti Tasapainoinen elämä omilla ehdoilla. Opimme koulussa, että perhe on yhteiskunnan perusyksikkö. Mielestäni tämä näkökulma vääristää todellisuutta, sillä yhteiskunnan perusyksikkö on käytännössä jokainen yksittäinen kansalainen. Meillä jokaisella…

Uusi poliittinen kulttuuri

Pääministeri Jyrki Katainen käsitteli yhteiskunnan muutostekijöitä (Suomi on keskellä isoja muutosvoimia) avatessaan Kokoomuksen ministeriryhmän kesäkokouksen 14.8.2013. Hän käsitteli asiaa suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta, mutta muutokset ovat maailmanlaajuisia ja kaikkialla eletään poliittisen murroksen aikaa. Muutosvoimien keskeisenä tekijänä on ihmisten arvomaailmojen muutos. Auktoriteettiyhteiskunta on muuttunut aiempaa yksilökeskeisemmäksi. Yhteisen konsensuksen hakeminen on tullut entistä vaikeammaksi monessa asiassa. Harvat asiat…

Loistava tulevaisuus

3.7.2013 klo 11:11 tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä kun avasin tämän blogin. Kulunut vuosi on ollut täynnä ihmeitä ja kun nyt katselen sitä taaksepäin minulle tulee voimakas tunne, että olen ylittänyt itseni. Samalla tunnen, että tämä on juuri sitä mitä minun pitääkin tehdä. Luin vähän aikaa sitten eräältä keskustelupalstalta ajatuksen, että kulttuurien rappio alkaa siitä…

Luomme itse oman todellisuutemme

Edellisessä tekstissäni Kuntoutuminen kysyn, miksi minä, joka en yleensä sairastunut edes flunssaan löysin itseni yllätyksekseni sairaalasta hengityskoneeseen kytkettynä. Kun tämä kysymys nyt pyörii mielessäni on käynnissä maailmanlaajuinen keskustelu e-pillereiden turvallisuudesta. Uutisten mukaan Australiassa on kuollut lyhyen ajan sisällä 20 naista e-pillereiden sivuvaikutusten seurauksena. Ja nämä ovat vain rekisteröityjä tapauksia. Arvattavaksi jää kuinka moni sairastuu, vammautuu…

guardians of the law

Lain yläpuolella

Sisäministeri Päivi Räsänen joutui viime viikolla median silmätikuksi kun hän esitti kansanlähetyspäivillä esittämässään puheessa, että silloin kun maallinen laki ja Jumalan laki joutuvat konfliktiin, täytyy noudattaa Jumalan sanaa. Mielestäni tämä on pikemminkin itsestään selvyys, enkä voinut ymmärtää, miksi asiasta nousi sellainen älämölö. Kun luin tästä ensimmäisen kerran minulle syntyi heti mielleyhtymä etiikkaan:että ihmisten tulisi noudattaa…

Kuntoutuminen

Kun vammauduin yli 30 vuotta sitten tulin tietoiseksi liikuntarajoitteestani, mutta henkisellä tasolla olin sama henkilö kuin aikaisemmin. Näin sairastumiseni samoin kuin useimmat ihmiset: negatiivisesti.Minulle ei kuitenkaan missään vaiheessa tullut tunnetta, että olisin ollut jollakin tavalla vajaa tai epäkelpo. Tulin ensimmäisen kerran ajatelleeksi, että olin aina saanut mitä halusin. Se ei tarkoittanut, että olisin saanut kaiken…

Toukasta perhoseksi

Paras asia, jonka äitini minulle välitti oli tunne, että kun minulla oli mittanauha, liitu ja kangas pystyin tekemään niistä mitä ikinä halusin. Asuessani uudessa kodissani ensimmäisiä muistojani on, kun pyysin käsityötunnilla opettajaltani apua uuden talvitakin ompeluun. Hankin kirkkaanpunaisen villakankaan, opettajani löysi sopivan mallin ja pian minulla oli uusi talvitakki. Minulla ei tullut mieleenkään, että muilla…

Elämä ilman rajoja

Elokuvassa Thrive David Icke puhuu ihmisten pahimmasta pelosta (videon aikajana kohta 1:18:10): mitä muut ihmiset ajattelevat (minusta). Ihmiset ovat yhteiselossaan kasvaneet toistensa vartijoiksi: se, joka poikkeaa liian kauaksi sovinnaisuussäännöistä ohjataan sanomattomalla sopimuksella yhteisvoimin takaisin ruotuun. David Icke puhuu samasta asiasta videossaan Just Do It. Yhteiskuntamme on teoriassa vapaampi kuin koskaan: jokainen voi itse muodostaa poliittisen…

Kapitalismin juuret

Historioitsija Niall Ferguson käsittelee dokumenttisarjansa <Länsimaiden illankoitto> osassa 6 protestanttisen (kristillisen) työetiikan merkitystä länsimaiden taloudellisessa kehityksessä. Uskonnon ja talouden suhdetta tutki aikoinaan sosiologi Max Weber, joka kirjoitti taloudellisen kehityksen ja protestanttisen uskon pyhästä liitosta kirjan (The Protestant Ethic and the Spirit of Capitalism, 1930). Tämän ”pyhän liiton” keskiössä on havainto, että toisin kuin muut uskonnot,…

body consciousness levels

Kehomme tietoisuuden tasot

Olen kuukausia miettinyt, mikä taika liittyy siihen, että fysioterapeuttini kanssa jumppa on hauskaa, eikä se parhaimmillaan väsytä lainkaan ja kaikki tuntuu tapahtuvan itsestään kun taas se on yhtä hengen tuskaa kun avustajani yrittää auttaa minua. Voisin tehdä niin paljon jos juttu toimisi aina yhtä sujuvasti kuin jumpparini kanssa. Ajatellessani asiaa mielessäni alkoi pyöriä Henkinen todellisuus-video,…