Yltäkylläisyys vs. niukkuus

Osallistuin 9.6. Mindwalleyn järjestämään Masterclass-webinaariin (Winning the Inner Game of Money), jossa oli puhujana John Assaraf. Hän tuli minulle tutuksi Secret-elokuvan myötä, jossa hän kertoo miten vetovoiman laki on konkreettisesti vaikuttanut hänen elämässään. Kirjoitan hänen kokemuksestaan artikkelissani ”Mitä minulle tapahtui?”

Odotin webinaarilta paljon, sillä Johnilla oli ennakkotietojen mukaan uutta tietoa aivotutkimuksesta, jonka mukaan meillä on käytännössä mahdollisuus ohjelmoida aivomme uudelleen ja luoda mielentila, joka vetää puoleensa yltäkylläisyyttä.

John selittää kuinka alitajuinen mielemme, uskomuksemme ja tottumuksemme voivat sabotoida menestyksemme. Hänen mallissaan alitajuinen mieli on ihmisen negatiivinen puoli, johon on kerrostunut vuosikausien ei-rakentavat toimintamallit. Itse näen alitajuisen mielen ihmisten jumalallisena puolena, jolla on suora yhteys universumin tietoisuuteen.

Eikö tässä ole iso ristiriita kysyin itseltäni. Ajatellessani asiaa tarkemmin, ymmärsin ettei asiassa ole mitään ristiriitaa. Jumala kunnioittaa ihmisten vapaata tahtoa. Se tarkoittaa, että ihminen voi itse egotasolla luoda elämäänsä kannattavat rakenteet. Egolla on myös alitajuinen mieli.

Alitajunnan jumalallinen puoli on kuin metsän siimeksessä piilossa oleva vanha kaivo, joka on täysin sammalen, lehtien ja risukon peitossa. Päällisin puolin kukaan ei voi arvata, että pintakerrosten alla (egon tietoisuuden tasot) on kaivo, ehtymätön elämän lähde.

Webinaarin aikana John ohjasi meditaation, jossa hän pyrki ohittamaan egon alitajuisen mielen ja puhui suoraan ehtymättömälle elämän lähteelle.

Kuitenkin Johnin webinaariesitys keskittyi enimmäkseen aivojen toimintaan ja egon toimintamalleihin, mikä tarkoittaa sitä, että hän puhui egolleni älyllisellä tasolla. Sille egolle, joka on vain varjo siitä, mitä todellisuudessa olemme ja joka vangitsee meidät fyysisen kehomme ja olosuhteittemme rajoittuneeseen, suljettuun piiriin.

Minulle jäi tunne, että jotakin puuttui. Ehkä odotin Johnin puhuvan sydämelleni, jolla on oma mieli: Sydän ei vain mekaanisesti vastaa aivojen lähettämiin signaaleihin, vaan se noudattaa omaa logiikkaansa, jonka perusta on luonnonlaeissa, ei egon aivoituksissa.

Ehkä odotin vastausta kysymykseen, miksi erityisesti minun, joka tuntee elävänsä henkisesti yltäkylläistä elämää ja jonka liikkeellepaneva voima ei ole materialistinen yltäkylläisyys täytyisi haluta kerätä maan mammonaa ja tulla miljonääriksi. Asia on tärkeä, sillä kyse on siitä, miksi kaikkien täytyisi haluta tulla miljonääreiksi:

Maailman varallisuus on kerääntynyt pienelle joukolle ihmisiä, jotka tekevät kaikkensa kotiuttaakseen voittonsa (veroparatiiseihin) yksityisille tileilleen. Joukossa on tietysti myös yhteiskunnalliset velvoitteensa täyttäviä varakkaita ihmisiä, jotka ovat ansainneet omaisuutensa jakamalla hyvinvointiaan ja palvelemalla ihmisiä.

Minulle on kuitenkin syntynyt mielikuva, että superrikkaiden keskuudessa on vahva mieliala, jonka eräs pankkiiri puki kirjalliseen muotoon sanoessaan, että 80 % ihmisistä on idiootteja, jotka eivät osaa hoitaa raha-asioitaan. Tästä syystä rikkaat pitävät lähestulkoon velvollisuutenaan korjata rahat parempaan talteen, jopa käyttämällä hyväkseen ihmisten hyväuskoisuutta.

Laman maksumiehiksi joutuvat heikoimmassa asemassa olevat kansankerrokset. Niin tapahtui 20 vuotta sitten ja niin tapahtuu näinä päivinä uuden hallituksen ohjelmassa. Poliitikot kuuntelevat niitä, joilla on kaikuvin ääni. Yksittäisen kansalaisen vaikutusmahdollisuudet ovat vähissä.

Sanotaan, että ihmisten tulisi äänestää vaaleissa, sillä se on ainoa keino, jolla kansalaiset voivat estää sellaisten voimien pääsemistä valtaan, joita itse vastustaa. Aivan sama logiikka pätee tähän materiaaliseen hyvinvointiongelmaan: Ihmisten, jotka eivät havittele materiaalista hyvinvointia materian takia, vaan voidakseen auttaa sillä ihmisiä löytämään henkiset voimavaransa pitäisi erityisesti pyrkiä keräämään ja jakamaan materiaalista hyvinvointia.

Materia itsessään ei edistä henkistä kasvua, mutta taloudellinen turvallisuus luo hyvinvointia, joka antaa tilaa henkiselle kasvulle ja henkiselle hyvinvoinnille. Kun materia akkumuloituu ihmisille, jotka haluavat sitä jakaa, voimme käytännössä vähentää ihmiskuntaa orjuuttavan finanssieliitin vaikutusvaltaa.

Videot:

Nick Hanauer: Beware, fellow plutocrats, the pitchforks are coming
Wayne Dyer: Faith/Synchronicity/Consciousness