Breaking the Glass Ceiling2

Luin 40-50 vuotta sitten kirjan, joka kertoi yhteisöstä, joka eli omassa kuplassaan kupolin alla. Ihmiset eivät edes tienneet elävänsä kuplassa, ennen kuin erinäiset tapahtumat osoittivat heille kupolin rajat. Kirja oli hyvin vaikeaselkoinen, enkä muista sen tapahtumista mitään. En edes sitä, luinko kirjan loppuun. Kuitenkin ajatus siitä, että joku voi elää kuplassa tiedostamatta sitä itse oli kiehtova.

Kun puhumme ’kuplassa elämisestä’ viittaamme sillä yleensä ihmisiin, jotka perustavat elämänsä 3D-maailman illuusioihin ja sepitettyihin virallisiin totuuksiin. Syyskuun voimakkaat energiat ovat saaneet minut kuitenkin tuntemaan, että elän itse jonkinlaisessa kosmisessa kuplassa. En halua teeskennellä, että kaikki on ihmeellistä ja ihanaa kun astumme hengelliselle polulle ja heräämme näkemään ikiaikaiset totuudet, joiden merkitys on määräävä myös aineellisessa maailmassa.

Julkaistuani tämän artikkelin ensimmäisen osan minulla oli selkeä näkemys, mitä kirjoitan toisessa osassa. Syyskuun energiat myllersivät kuitenkin elämäni niin, että tunsin olevani muukalainen omassa elämässäni ja minusta tuntui, että en hallitse elämääni ollenkaan. Kaikki, mitä luulin tietäväni terveellisestä ruokavaliosta ja hermoston kunnon ylläpidosta tuntui olevan yhtä tyhjän kanssa. Vatsani oli kuralla, vaikka ruokavalioni on koostunut usean kuukauden ajan lähes pelkästään tuoreista kasveista ja hedelmistä. Jäsenistä katosi kaikki voima. En yht’äkkiä voinut liikuttaa jalkojani senttiäkään ja kaikkialla kehossani oli jäytävä kipu.

Tunsin siirtyneeni toiselle aikalinjalle ja kaikki tuntui oudolta. Sain tästä konkreettisen viitteen kun katsoin Frank Jacob’in ja Jean Nolanin keskustelun koskien toisen maailmansodan vääristettyä historiankirjoitusta. Olen kirjoittanut tästä paljon blogissani, mutta tunsin kuin se olisi tapahtunut edellisessä elämässä. Asiat, jotka kirjoitusteni aikaan synnyttivät minussa musertavia ahdistuksen tunteita eivät hetkauttaneet minua ollenkaan.

Luin useita vuosia sitten WWII Truth-sivustolta (ei enää aktiivinen), että maailmaa hallitseva juutalaisten holokausti-tarina syntyi sodan jälkeen Britanniassa armeijan perustamassa psykologisten operaatioiden (PsyOp) yksikössä, minkä tarkoitus oli levittää tunne sodan kauhuista ihmisten keskuuteen. Ensimmäisen Hollywoodissa tuotetun holokausti-dokumentin ohjasi kauhuelokuvistaan tunnettu Alfred Hitchcock.

Voidaan sanoa, että psykologisten operaatioiden yksikön perustaminen oli toisen maailmansodan jälkeen Operation Paperclip’in ja YKn perustamisen lisäksi ensimmäisiä hybridisodan operaatioita. Hybridisota on kohdistunut suoraan tavallisiin ihmisiin ja sen tarkoituksena on ollut saada ihmiset heräämään 3D-maailman valheellisuuteen.

Puelueetonta historiantutkimusta tekevien historioitsijoiden ja yhteiskunnan korruptoituneista käytännöistä raportoivien toimittajien saama kohtelu osoittaa kuitenkin selkeästi ihmisten haluttomuuden kohdata totuus ja elää sisäisen ohjauksensa mukaan intuitiotaan kuunnellen.

Nykypäivänä jopa monet ihmiset, jotka pitävät itseään ’heränneinä’ ja hengellisinä nielevät yhä viralliset totuudet illuusioineen päivineen. Monet odottavat mielensä vaalimaa pelastajaa, joka tuomitsee väärintekijät, jolloin kultainen aikakausi maailmassa voi alkaa. Uskomus pelastajasta on kuitenkin yhtä vähän totta kuin vaalimamme illuusiot. Me vedämme sisäisillä energioillamme puoleemme kaiken, minkä kanssa joudumme tekemisiin. Kun sisäiset energiamme vastaavat sitä, mitä haluamme kokea pelastamme itse itsemme.

Asenteemme ja uskomuksemme ovat itseään toteuttava ennuste


Anneke Lucas, jonka äiti myi hänet eliitin seksiorjaksi hänen ollessaan kuusi vuotias kertoo eräällä videolla, että lasten hyväksikäyttäjät halusivat saada nämä tuntemaan olevansa pahantekijöitä, ja rypemään syyllisyyden tunnossa, itsesäälissä ja kurjuudessa. ’Sopivissa’ tilaisuuksissa lapset määrättiin tappamaan toisiaan, mikä sai heidät tuntemaan olevansa osa pahantekijöiden rinkiä. Anneke kantoi syyllisyyttä kokemuksistaan vuosikymmeniä. Todellinen traumasta parantuminen alkoi kun hän koki uudelleen oman viattomuutensa eli tajusi, ettei hän oikeasti halunnut tappaa lapsia ja eläimiä, jotka tappoi.

Historian vääristelyllä ja erilaisilla PsyOp-operaatioilla on sama päämäärä. Kaiken aivopesun lisäksi meille opetetaan lapsesta lähtien, että ihmiset ovat luonnostaan pahoja, emmekä voi luottaa omaan arvostelukykyymme. Ihmisiä kannustetaan etsimään ’asiantuntijoiden’ mielipiteitä ja punnitsemaan kaikki ’demokraattisessa’ vaa’assa. Elokuvat sydämensä ja intuitionsa ohjauksessa elävistä ja tervettä järkeä käyttävistä sankareista ovat vähissä.

Hyvä ihminen


Monissa kulttuureissa vilpittömiä ihmisiä, jotka uskovat kaikista hyvää pidetään tyhminä. Heidän kustannuksellaan pilaillaan, mikä näkyy mm siinä, että Youtube on täynnä videoita, joissa nauretaan ’hyväuskoisille hölmöille’, joiden ilmeisesti oletetaan nolostuvan ’tyhmyydestään’. Ei ole ihme, että ihmiset eivät uskalla kuunnella sydämensä ääntä ja etsiä jumalallista puolta itsestään. Ihmisten energia kuluu epäilyyn ja pähkäilyyn, mikä jekku minkäkin asian takana saattaa lymyillä.

Minulla oli tässä suhteessa hyvin positiivinen kokemus opiskellessani Kiinassa 1990-luvun alussa. Luottokorttini ei toiminut ja matkustaessani Hong Kongiin yritin ensimmäiseksi löytää pankin, jossa voin selvittää asiaa pankkitoimihenkilön kanssa. Ajellessani sähköpyörätuolillani sattumanvaraisesti Hong Kongin kantakaupungissa vastaani asteli nuori mies, joka sanoi, että vähän matkan päässä kyseisellä kadulla oli tietyömaa ja matkani tyssäisi siihen.

Kokosin ajatukseni ja selitin tälle nuorelle miehelle, että etsin pankkia, josta voin saada rahaa luottokortillani. Kuljettuamme vähän matkaa tulimme erään pankin luo. Pankin edessä oli portaat, joten en voinut itse mennä pankkiin puhumaan virkailijalle. Selitettyäni asiani vasta tapaamalleni nuorelle miehelle annoin hänelle passini ja luottokorttini ja pyysin häntä selvittämään, mikä oli luottokortin ongelma ja sainko sillä rahaa kyseisestä pankista.

Vasta kun mies katosi pankin uumeniin tajusin, mitä olin tehnyt: olin antanut passini ja luottokorttini tuiki tuntemattomalle ihmiselle ja hän saattoi tehdä niillä mitä tahansa. Istuin tovin tulisilla hiilillä. Kun mies astui ulos pankista dokumentit kädessään se tuntui minusta kuitenkin melkein itsestään selvältä. Hän antoi minulle rahani ja sanoi, ettei luottokortissa ollut ongelmia.

Ystävystyttyämme lähemmin uusi tuttavuuteni kertoi, että oli edellisellä viikolla palannut kotiinsa Hong Kongiin Australiasta, jossa hän oli opiskellut usean vuoden ajan rahoitusalalle. Vietimme koko seuraavan päivän yhdessä oleskellessani Hong Kongissa (terveisiä Xiao Lei’lle).

Tämän tarinan tarkoitus ei ole sanoa, että ihmisten pitäisi sokeasti luottaa kaikkiin. Halusin jakaa tarinan kertoakseni, että näinkin tapahtuu. Kokemukseni mukaan useimmat ihmiset ovat luotettavia. Me itse vedämme sisäisillä energioillamme puoleemme kaiken, mitä meille tapahtuu. Hyvä ihminen ei laskelmoi, eikä epäile, vaan hän toimii luonnostaan sydämensä ja intuitionsa ohjauksessa. Amerikkalainen psykologi ja elämäntaidon valmentaja Wayne Dyer sanoo eräällä videollaan, että hyvä ihminen ei edes tiedosta olevansa hyvä. Laupeus (compassion) on hänen perusolemuksensa tilanteesta riippumatta.

Pelkomme ja demonimme peilautuvat aineelliseen maailmaan


On hyvä olla tietoinen mahdollisista riskeistä joka suhteessa, mutta emme saisi antaa omien pelkojemme hallita elämäämme. Jeesus kehotti meitä olemaan ovelia kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset. (Matteus 10:16)

Henkinen kasvu ja sielun evoluutio riippuvat täysin siitä, miten onnistumme voittamaan pelkomme ja mielemme vaalimat kuvat demoneista. Jopa monet hengelliset opettajat korostavat demonien ja pahojen henkien todellisuutta ja niiden vaikutusta elämässämme, vaikka he toisaalta puhuvat aineellisen maailman harhoista ja illusorisesta luonteesta. Illuusiot ovat mielemme synnyttämää harhaa ja meillä jokaisella on sisällämme voima vapautua niistä.

Illuusioista ja harhoista vapautuminen vaatii tarkkanäköisyyttä ja periksiantamatonta päättäväisyyttä. Tarkkanäköisyys ja päättäväisyys ei pohjaudu egon ajatuksiin ja logiikkaan, joiden perusta on aineellisessa maailmassa. Tarkkanäköisyys perustuu intuitioon ja sisäisen navigaattorimme kykyyn nähdä asiat laajemmassa perspektiivissä. Intuitiivinen sydämemme tulkitsee aineellisen maailman tapahtumia ja viestejä kollektiivisen tietoisuuden näkökulmasta. Se, että ihminen ei egotietoisuuden tasolla ymmärrä, mitä hänen elämässään tapahtuu ei välttämättä tarkoita sitä, että hän ei hallitse elämäänsä. Egon epätietoisuudella ei ole mitään tekemistä todellisen itsemme kanssa.

Vapautuminen karman noidankehästä


Maailmaa orjuuttavat entiteetit tekevät kaikkensa estääkseen ihmistä kokemasta jumalallisen alkuperänsä, jolloin hän alkaisi oikeasti luottaa sisäiseen navigaattoriinsa. Saamme jatkuvasti kuulla pahuuden olevan ihmisen perisynti, ettemme voi luottaa omaan arvostelukykyymme, vaan voimme luottaa vain ns. asiantuntijoiden esittämään ’objektiiviseen’ totuuteen. Negatiiviset entiteetit haluavat, että ihmiset tuntevat olevansa pahoja rikollisia ja että he rypevät itsesäälissä ja kurjuudessa.

Tuskin mikään nykypäivän virallinen totuus on maailmanlaajuisesti niin syvälle juurtunut ihmisten mieliin kuin tarina juutalaisten holokaustista ja Hitlerin demonisointi. Alitajuisesti ihmiset liittävät natsismin ihmisen perisyntiin ja luontaiseen pahuuteen. Virallista totuutta natsismista ei saisi edes kyseenalaistaa ja tavalliset ihmiset toimivat tässä suhteessa juuri siten kuin ihmiskunnan orjuuttajat haluavat: eli hiljentävät kaikki soraäänet, ja näyttävät siten oman alistumisensa käskyvaltaan.

Kun itse ensimmäisen kerran ymmärsin, ettei Hitler systemaattisesti toteuttanut mitään holokaustia tuntui kuin painava taakka olisi nostettu pois hartioiltani. Se tarkoitti vapautumista perisynnin mielikuvista, joita olin vaalinut mielessäni nuoruudesta lähtien. Mieleni täytti tunne siitä, että ihmiset ovat perusolemukseltaan hyviä ja toteuttavat intuitiivisen sydämensä ohjauksessa perimmäistä olemustaan, mikä on rakkaus, laupeus ja rakentava yhteistyö. Kuitenkin puolueettomat tutkijat ja poliitikot, jotka kyseenalaistavat viralliset totuudet leimataan yleisesti sovinnaisuussäntöjen puitteissa elävien hyvesignaloijien toimesta ’paholaisen kanssa flirttaileviksi’ pahantekijöiksi.

Ihmiset eivät näe, että Adolf Hitler toimi kuten kuka tahansa olisi toiminut saatuaan luottamustehtävän, jonka hän täytti. Hänen ensisijainen päämääränsä oli nostaa Saksan kansa kurjuudesta, johon se oli vajonnut ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Ei tarvitse kuin tervettä järkeä ymmärtää, että kasvu ja hyvinvointi vaatii rauhanomaisen sosiaalisen ympäristön. Sota ei ollut Hitlerin päämäärä. Hän teki Liittoutuneille (All-Lies) 30 rauhanehdotusta ennen kuin Winston Churchill ja muut sodanlietsojat saivat sodan eskaloitumaan.

Toisen maailmansodan tapahtumista on jo melkein 80 vuotta, mutta maailmaa hallitsevat yhä samat sotaa lietsovat voimat. Sotaa käydään monella rintamalla. Donald Trump sanoo lopettavansa Ukrainan sodan presidentiksi päästyään. Samaa retoriikkaa hän käytti vuonna 2016 sanoessaan, että hän lopettaa sodan Lähi-idässä. Miten kävi? Kahdeksan vuotta sitten antamiensa lausuntojen jälkeen Trump on vuosikymmeniä sotaa käyneen sionistihallinnon vankimpia tukijoita, kuten muutkin kristityt maanmiehensä. Näin varmistetaan, että kansanmurha Lähi-idässä jatkuu jatkumistaan.

Mitä valitsemme?


Maailmassa on tapahtunut vuosituhansien aikana ties kuinka monta ’suurta nollausta’. Konkreettisia viitteitä tästä on nähtävissä ympäri maailmaa. Totuus on avoimesti esillä, vaikka valtaapitävät yrittävät sitä sensuuritoimillaan pimittää. Merkittävintä tässä suhteessa on kuitenkin se, sensuroivatko ihmiset itse itseään eli antautuvatko he eliitin käskyvaltaan.

Ihmiset, joilla on avoin mieli, näkevät silmät ja kuulevat korvat pystyvät aineellisen maailman viitteitä tulkitsemaan. Ihmisten on helppo nähdä negatiivisten entiteettien vaikutus elämään maapallolla. Monet ovat raivoissaan siitä, että kansalaisia on vuosisatojen ajan aivopesty uskomaan valheita. Meidän ei kuitenkaan tarvitse reagoida valheisiin mitenkään tunteen tasolla. Reaalimaailmassa riittää, että näemme asioiden olevan niinkuin ne ovat.

Ratkaisevaa on se, mitä valitsemme kussakin hetkessä. Ihmisten olisi yhtä helppo nähdä positiivisten kuin negatiivisten voimien vaikutus elämään maapallolla, jos he sitä haluavat. Emme voi muuttaa menneiden sukupolvien ratkaisuja, emmekä voi syyttää ketään omista valinnoistamme. Jos sivuutamme jatkuvasti hyväntahtoisten tähtirotujen ja galaktisen perheemme viestit ja toiminnan olankohautuksella se on oma valintamme. Voidaksemme kehittyä itsemme parhaimmaksi versioksi meidän on opittava sietämään epätietoisuutta ja annettava kaiken tapahtua luonnollisesti omalla painollaan rakkauden ja yhteistyön hengessä.

Videot:

Frank Jacob (interviewed by Jean Nolan)
The Naked Truth #6
Hitler, Churchill, Fake WW2 History & Gnosticism
Jean Nolan:
Earth Doesn’t Feel Like Home? You’re NOT Alone!
Jean Nolan:
WEATHER WARS: Is America Under Attack? (Hurricane Milton)
Jean Nolan:
The BIGGEST PSYOP In Human History is Still Running!
The Arcturian Council Of 5 (T’EEAH)
PREPARE FOR DNA UPGRADES & THE NEW EARTH SPLIT
Jeshua:
𝐖𝐄’𝐑𝐄 𝐂𝐎𝐌𝐈𝐍𝐆 𝐓𝐎 𝐀𝐍 𝐄𝐍𝐃!
You are Free, and You have Always been Free!
The Truth Can Change Your Life:
WE ARE NOT ON OLD EARTH ANYMORE.
EARTH WENT QUANTUM AND ASCENDED IN 2012
The Lyran Collective (Shehkti):
THE TRUTH ABOUT YOUR EARTH POWER