Pysäytämmekö hyväksikäytön noidankehän vai luommeko todellisuuden, joka vastaa omia mieltymyksiämme?

Viime viikolla katselin videoita, joissa belgialaissyntyinen Anneke Lucas kertoo kuinka hänen äitinsä myi hänet kuusivuotiaana kansainvälisen pedofiiliringin seksiorjaksi, josta hän pääsi irtautumaan vasta 11-vuotiaana. Ensimmäisellä näkemälläni videolla Anneke keskittyy kertomaan selviytymiskeinoistaan, mikä tarkoitti etupäässä sitä, että hän oli omien kokemustensa sivustaseuraaja. Kesti 30 vuotta ennen kuin Anneke kuntoutui lapsuuden traumastaan siinä määrin, että hän pystyi kertomaan kokemuksistaan julkisesti.

Kun Anneke vietiin alussa orgioihin läheiseen linnaan hänellä ei ollut aavistustakaan hyväksikäyttäjiensä taustoista. Hän piti heitä hippeinä, jotka örvelsivät huumehöyryissään. Kerran hänelle laitettiin koiran panta kaulaan ja hänen piti yleisön edessä isäntänsä valvoessa syödä kontallaan ulostetta. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Anneke asettui uhmakkaasti hyväksikäyttäjiään vastaan. ”Te ette voi tehdä minulle näin!” hän huusi. ”Isäni pitää huolen siitä, että joudutte kaikki vankilaan!”

Hän ei tiennyt, että nämä huumehöyryiset örveltäjät, jotka nöyryyttivät häntä kuuluivat aristokratiaan (jopa kuninkaallisiin) ja olivat kaikki osaltaan maan poliittisia päättäjiä. Tämä selvisi Annekelle vasta kauan vapautumisen jälkeen. Hänen hyväksikäyttäjiensä naamat löytyivät yksinkertaisesti googlaamalla: Paul Van Den Boeynants, Patrick Haemers, Hans Harmsen, Michel Nihoul…. Kerran hänen ei tarvinnut kirjoittaa hakukenttään kuin maa ja vuosiluku niin hän löysi yhden hyväksikäyttäjänsä.

Kansan hyväksikäyttö

Anneke ei korosta traumaattisia kokemuksiaan, sillä ne ovat vain kokemuksia lukemattomien kokemusten joukossa. Hän korostaa sitä, että kaikki ihmiset ovat samanlaisen hyväksikäytön kohteena kun hyvinvoinnistamme vastuussa olevat henkilöt käyttävät härskisti hyväkseen ihmisten hyväuskoisuutta. Reaalimaailma esitetään kansalaisille kuin se olisi fiktiota ja fiktio esitetään todellisuutena. Kaikki resurssit käytetään virallisen totuuden (eli valheen) ylläpitämiseksi.

Valtiojohtajilla ja politiikan huipulle päässeillä ihmisillä ei ole aikomustakaan parantaa kansalaisten elämää. Valtakoneiston huipulle pääseminen edellyttää sitä, että henkilö on myynyt periaatteensa ja arvonsa, toisin sanoen on poliittinen prostituoitu.

Sisäinen navigaattori

Anneken tarinassa minua itseäni viehättää eniten se, miten hän on sisältä päin ohjautuvana olentona (introvertti) luonut itse oman todellisuutensa. Hän ei kokenut lapsena rakkautta vanhempiensa taholta, mutta tunsi sitäkin voimakkaammin hoitotädin välittämän rakkauden. Rakkauden tunne kulki hänen mukanaan kaikkialle ja voimakas MINÄ OLEN – tajunta auttoi häntä saamaan ajoittain yhteyden korkeampaan tietoisuuteen myös traumaattisten kokemusten aikana.

Anneke sanoo, että hän kysyi jatkuvasti itseltään, onko todellista rakkautta olemassa. Pelkästään tämä asenne sai hänet näkemään hyväksikäyttäjiensä haavoittuvat puolet. He elivät omaa traumaansa ja etsivät rakkautta (näennäisesti) turvallisimmalla tavalla, lapsia raiskaten. Kyky nähdä hyväksikäyttäjien inhimillisyys auttoi Annekea pitämään tuntosarvensa viritettyinä ja olemaan vastaanottavana osapuolena silloin kun nämä vastasivat Anneken älyllisiin tarpeisiin. Kotona hän ei koskaan saanut vastakaikua henkisiin tarpeisiinsa.

”MINÄ OLEN MINÄ” oli Anneken henkilökohtainen mantra silloin kun häntä yritettiin Hans Harmsenin ’laboratoriossa’ aivopestä edistyksellisen teknologian avulla eliitin seksiorjaksi – tämä on yksi osoitus siitä, että sydämemme ei ole hakkeroitavissa. Rakastava sydän auttoi häntä valitsemaan toimintatavan, jolla hän suoriutui nopeimmin hänelle annetuista tehtävistä aiheuttaen vähiten tuskaa ja vahinkoa. Silloinkin kun kyse oli toisen lapsen tappamisesta tai kun hänelle tarjottiin syötäväksi uunissa paistetun lapsen lihaa. Joutuessaan kidutettavaksi Anneke pystyi osaksi tukahduttamaan tuntoaistinsa kuin fakiiri, mikä esti häntä tuntemasta fyysistä kipua. Kun hänet suljettiin alasti hiilikellariin pelottavan näköisten kuoriaisten kanssa hän ei antanut pelolle valtaa.

Syyllisyys vs viattomuus ja parantuminen

Kristinusko opettaa meille, että meidän on ensin ”tultava syyllisyyden tuntoon” ennen kuin voimme puhdistua. Jumala puhdistaa meidät vasta kun haluamme puhdistua. Anneke kantoi syyllisyyttä kokemuksistaan vuosikymmeniä. Todellinen traumasta parantuminen alkoi kun hän koki uudelleen oman viattomuutensa eli tajusi, ettei hän oikeasti halunnut tappaa lapsia ja eläimiä, jotka tappoi.

Hän sanoo, että niin kauan kuin ihminen tuntee olevansa uhri, hän voi ylläpitää viattomuuden tunnettaan ja sydämensä puhtautta. Hyväksikäyttäjien tavoite oli nujertaa täysin uhrien yhteys omaan sydämeen. Siksi lapset usutettiin kiduttamaan ja tappamaan toisiaan, jolloin heille syntyi syyllisyys ja mielikuva, että he olivat itse pahantekijöitä. Lapset saivat kehuja ’opettajiltaan’ mitä ’paremmin’ he suoriutuivat tappotehtävistään.

Haluamme vaalia puhdasta ja viatonta olemustamme, ja pelko epäpuhtauden ja pahuuden tunteesta saa meidät kieltämään todellisuuden. Emme halua uskoa edes selkeitä tosiasioita, sillä se saattaa täysin keikauttaa maailmankuvamme. On helpompi leimata viestintuojat valehtelijoiksi kuin ryhtyä kyseenalaistamaan omia näkemyksiä.

Eräästä keskusteluketjusta luin kuinka eräs epäilijä esitti oman näkemyksensä Anneken ’valheellisuudesta’. Anneken tarina oli hänen mielestään kuin Hollywoodin tarinankertojien käsikirjoitus, jossa asiat vain ihmeellisesti tapahtuivat ja lopussa pelastava prinssi vapautti hänet pinteestä. Varmaan extrovertti ihminen, joka etsii elämänsä sisältöä itsensä ulkopuolelta ja reagoi vain ulkomaailman tapahtumiin ei voi ymmärtää sitä, että ihminen vetää itse sisäisillä energioillaan asiat puoleensa.

Itse uskon, että näin tapahtui myös Anneken tapauksessa: Universumi vastasi hänen äänettömään huutoonsa. Ei ollut sattumaa, että eräs hyväksikäyttäjistä auttoi hänet vapautumaan pedofiiliverkoston otteesta. Anneken vapautumisen kannalta merkittävintä oli kuitenkin edelleen hänen oma vastuullinen asenteensa. Kuluneina vuosikymmeninä Anneke noudatti tiukasti vapauttajansa antamia elämänohjeita: älä koskaan ala prostituoiduksi, älä koskaan nuku kenenkään kanssa saadaksesi jotakin, vältä huume- ja alkoholiriippuvuutta, älä koskaan osta huumeita; voit käyttää huumeita satunnaisesti, jos joku antaa ne sinulle, mutta älä koskaan tee mitään hankkiaksesi niitä. Jätä ahdistava elämä taaksesi, älä koskaan puhu synkästä menneisyydestäsi mitään …

Anneke on ollut täysin omillaan luodessaan elämäänsä. Hän on valinnut itse ystävänsä ja tukijansa. Kesti 10 vuotta ennen kuin hän edes löysi terapeutin, joka oli valmis kuuntelemaan ja käsittelemään hänen traumaansa. Moni menestynyt ihminen kuulee sanottavan, että hyvähän sinun on puhua kun sinulla on vankka taloudellinen tuki ja paljon ystäviä. Ulkopuolisesta tuesta ei ole kuitenkaan mitään apua, ellei henkilö ole itse kasvattanut itselleen selkärankaa ja elä sisäisen navigaattorinsa ohjauksessa. Taivaallinen Isämme, joka on kirjoittanut lakinsa ihmisten sydämiin pitää huolen siitä, että jokainen ohjataan paikkaan, minne hän kuuluu.