Älä vastusta kohtaamiasi uusia energioita.
Luin viime viikolla artikkelin erään henkilön kuukauden pituisesta kokeilusta kun hän yritti rajoittaa menonsa niin, että häneltä kului ruokamenoihin vain euro per ateria. Artikkelissa puhuttiin samoista asioista, joista kirjoitin taannoin kun kerroin, että muutettuani ensimmäiseen omaan asuntoon ja suunnitellessani budjettiani ensimmäinen hankintani oli ruoka-ainetaulukko. Sen perusteella osasin valita pieneen budjettiin sopivat, ravitsevimmat ruoka-aineet, sillä minun piti tulla toimeen hyvin vähällä rahalla.
Artikkelin kirjoittanut henkilö teki tietoisen valinnan ruokamenoja supistaessaan ja hänelle kertyi iso säästö kuukaudessa, sillä tavallisesti hänen ruokamenonsa olivat 500 euroa. Minulle valinta oli pakon sanelemaa, mutta onko sillä lopputuloksen kannalta mitään merkitystä, onko valinta vapaaehtoista vai pakon sanelemaa? Pakottava tarve pikemminkin usein karsii heti kättelyssä pois turhat häiriötekijät ja houkutukset.
Minulle pienellä budjetilla elämisestä on tullut elämäntapa. Vaikka se on minulle pakon sanelemaa uskon, että myös varakkaat ihmiset elävät samanlaisessa mielentilassa eli harkitsevat tarkkaan, mihin resurssit kannattaa sijoittaa. Me kaikki haluamme keskittää energiamme niin, että lopputulos on paras mahdollinen.
Kokeilun tehnyt henkilö huomasi kuukauden aikana, että pienellä rahallakin syö hyvin ja ravitsevasti. Hän havaitsi voivansa säästää ruokamenoissa huomattavasti. Häntä kuitenkin rasitti eurojen ja senttien laskeminen suunnattomasti, eikä hän halunnut keskittää niin paljon aikaa ja energiaa näiden perusasioiden suunnitteluun. Jo pelkästään ajatus siitä, että minun pitäisi laskea euroja ja senttejä aterioita suunnitellessani tuntuu sietämättömältä.
Oleellisen havaitseminen
Ruokamenojen suunnittelussa ei kuitenkaan kyse ole pelkästään eurojen ja senttien laskemisesta. Onnellisuuttakaan ei voi rationaalisesti selittää. Se on elämäntapa. Yhden hengen talouden pyörittäminen on sikäli hankalaa, että markkinat on suunniteltu perheille. Yhdelle hengelle kokkaaminen vie suhteessa kohtuuttomasti aikaa, energiaa ja sähköä. Moni ei edes ala siihen. Helpoin tapa ratkaista yhden hengen talouden muonitus on hakea kaupasta eineksiä tai jotakin puolivalmista, vaikka se maksaa enemmän ja joutuu tekemään kompromisseja sen suhteen, mistä aineksista ateriat on valmistettu ja mitä lisäaineita niissä on. Itsekin toimin joskus näin.
Pystyin jonkin verran säästämään aikaa ja energiaa ostamalla kuukauden ruoat kerralla, mutta einesten hankkiminen tulee pitkällä tähtäimellä kohtuuttoman kalliiksi. Minua harmitti, etten voinut isommin hyödyntää markettien vihannes, kala, liha ym. tarjouksia. Kun runsas 20 vuotta sitten tein kerran kuukauden ruokaostoksia ensimmäisen avustajani kanssa ja harmittelin kuinka kalliiksi tulee ostaa neljä pussia pakastekalakeittoa, avustajani vastasi lyhyesti: ”Tehdään itse!”
Asioiden rationalisointi vaatii selkeitä päätöksiä
Oli itsestään selvää, että kokkasimme ja pakastimme itse. Olen kuluneina vuosina miettinyt usein, miksi en ollut ajatellut asiaa aikaisemmin, vaikka ruo’an pakastaminen olisi helpottanut arkeani huomattavasti erityisesti opiskeluaikana. Kylmälaitteiden hankkimiseen minulla olisi ollut varaa, eikä esteenä ikinä ollut tilanpuute. Mikä on siis estänyt minua näkemästä päivänselvää asiaa?
Ainoa järkevä selitys asialle on se, että olin nuorempana asennoitunut niin, että minun piti selvitä kaikesta itse. Isojen keittokattiloiden käsittely oli yksinkertaisesti mahdotonta yhdellä kädellä toimivalle, saati sitten vihannesten pilkkominen. Pieniä määriä pystyin käsittelemään ja 1,5 litran kasarit olivat keittiöni vakiovarusteita.
Avustajani ehdotus auttoi minua arvioimaan tilannettani täysin uudenlaisesta näkökulmasta: Aloin pyörittämään yhden hengen talouttani ikään kuin minulla olisi suurperhe huollettavanani. Hankin ison 10 litran kattilan. Ostin ruoka-aineita kilokaupalla. Pidimme avustajani kanssa kokkauspäiviä ja teimme joskus päivän aikana monta ruokalajia pakkaseen. Keittoja valmistui vähintään 6 litraa kerralla. Parhaimmillaan minulla oli pakasteessa 2-3 kuukauden ateriat. Tällä hetkellä minulla on 365 litraa pakastintilaa.
En ole koskaan joutunut laskemaan sitä, kuinka paljon aterioihin menee rahaa. Pikemminkin olen miettinyt, riittääkö kalakeittoon kilo perunoita, porkkanoita ja selleriä, tarvitsemmeko lohta yhden kilon vai puolitoista, kuinka monta kaalinkerää menee kuuteen litraan kaalikeittoa, laitammeko siihen muita vihanneksia, tarvitseeko tomaattikeitto kaksi vai kolme kiloa tomaatteja, ehdimmekö tehdä keiton lisäksi vuo’allisen Janssonin kiusausta tai padallisen Stroganoffia.
Kun teen ruokaa paljon varastoon voin hyödyntää kauppojen tarjouksia. Se ei pelkästään vähennä ruokamenojani, vaan lisää liikkumararaa. Käyn kaupassa vain harvoin ja voin keskittyä asioihin, jotka todella vaativat keskittymistä. Joinakin kuukausina ruokamenoni ovat olemattomat ja minulle jää taloudellista liikkumavaraa. Uusi lähestymistapani on helpottanut tilannettani huomattavasti. Joskus minun ei tarvinnut etsiä ollenkaan sijaista avustajan loman ajaksi. Teimme pakastimen täyteen ruokaa ja keskityin hänen poissa ollessaan omiin juttuihini.
Kaikkein parasta asiassa on, että olen päässyt yli egon kutomasta illuusiosta eli käsityksestä, että minun pitää tehdä kaikki itse. En ole universumin ainoa elollinen olento ja on luonnollista, että muut auttavat minua. Kaikki on omassa päätösvallassani ja minulla on tunne, että pystyn ratkaisevasti vaikuttamaan arjen sujumiseen. Minun täytyy vain pitää huoli siitä, että omat asenteeni ja toimintani takaavat sen, että minulla on esteetön pääsy kaikkeen, mitä pidän tärkeänä ja mikä vie asioita eteenpäin.