Yltäkylläisyys vs. niukkuus

Maailmankatsomuksen muutos: Dollarin haastaminen ja uuden maailmanjärjestyksen sisäistäminen

Donald Trump vastustaa BRICS-valuuttaa ja varoittaa tulleista Donald Trump vastustaa BRICS-maiden kaavailemaa yhteisvaluuttaa ja antoi varoituksen, että mikä tahansa maa, joka aikoo liittyä siihen ja siten haastaa ’mahtavan dollarin’ (mighty dollar) aseman voi odottaa 100% tullimaksuja käydessään kauppaa Yhdysvaltojen kanssa. Mikään Trumpin antama lausunto ei anna selkeämpää kuvaa siitä, että hän yrittää luoda uutta maailmaa…

our galactic family

Galaktinen valon federaatio (GFL) – PsyOp vai galaktinen perheemme

Tähtirodut Elämääni on lapsesta lähtien hallinnut epätietoisuus, jota kuvaa parhaiten Robbie Williamsin kappaleen Feel laulun sanat: ”My head speaks a language I don’t understand.” Vasta viime vuosikymmenten aikana olen todella ymmärtänyt, että tehtäväni on pukea päässäni pyörivät ajatukset sanoiksi sen sijaan, että ottaisin passiivisesti vastaan sen, mitä ulkomaailma minulle antaa. Kun kolme vuotta sitten sain…

Breaking the Glass Ceiling2

Mitä haluamme uskoa II – Alaston totuus

Lasikaton rikkominen Luin 40-50 vuotta sitten kirjan, joka kertoi yhteisöstä, joka eli omassa kuplassaan kupolin alla. Ihmiset eivät edes tienneet elävänsä kuplassa, ennen kuin erinäiset tapahtumat osoittivat heille kupolin rajat. Kirja oli hyvin vaikeaselkoinen, enkä muista sen tapahtumista mitään. En edes sitä, luinko kirjan loppuun. Kuitenkin ajatus siitä, että joku voi elää kuplassa tiedostamatta sitä…

Breaking the Glass Ceiling1

Mitä me haluamme uskoa I ?

Lasikaton rikkominen Minulla oli epämiellyttävä kohtaaminen lääkärin kanssa kolme viikkoa sitten. Neljä vuotta sitten minulla havaittiin munuaissyöpä, minkä vuoksi toinen munuainen poistettiin. Leikkauksen ansiosta kasvusto, jota lääkärit pitivät syövän etäpesäkkeinä hävisivät. Leikkaus aiheutti minulle kuitenkin pahat hermovauriot, mikä rajoitti liikkumistani entisestään ja joista en ole vieläkään toipunut. Lääkärit ovat löytäneet minulta sappikiviä ja ovat havainneet…

Dragon Year 2024

Vapauta lohikäärmeen voima vuonna 2024

Lohikäärmeen vuosi alkoi mieltä ylentävissä tunnelmissa kun katsoin Tucker Carlsonin Vladimir Putinin haastattelun. Vaihtoehtomedia antoi ymmärtää, että Tucker Carlson jätti käyttämättä hienon tilaisuuden pureutua asioiden ytimeen. Haastattelussa ei viitata maailman talousfoorumiin, Klaus Swabiin, transhumanismiin, plandemiaan, myrkyllisiin rokotteisiin, lukituksiin tai ’kestävän kehityksen’ agenda 2030:een, jonka kuristusotteessa ihmiset kaikissa yhteiskunnissa elävät. Ei mitään viittauksia siihen, että sionistit…

Fake Power

Väärää valuuttaa

Valheellinen valta Vietin kymmenen vuotta sitten vuoden kuntoutuskeskuksessa Kiinassa. Samaan aikaan kun minä aloitin kuntoutuksen, kuntoutuksessa oli myös kaulasta alaspäin halvaantunut mies, jota hänen vaimonsa työnsi pyörätuolissa. Puhuminen näytti olevan ainoa asia, joka mieheltä sujui keskivertoihmisen tapaan. Kun kuntoutusta oli jatkunut muutaman kuukauden ajan seurasin sivusta kun viisi terapeuttia piti miestä pystyssä plintillä kun hän…