Elämää vai eutanasiaa

 Eduskunta hylkäsi toukokuun alussa kansalaisaloitteen eutanasian laillistamiseksi Suomessa. Aivan kuin päättäjät olisivat halunneet pyytää anteeksi kielteistä päätöstä kun he selittivät, että tarkoitus on keskittyä kehittämään parempia keinoja saattohoitoon. On hassua, että meillä saattohoitoa – siis hoitotoimenpiteiden lopettamista tietyssä sairauden vaiheessa – pidetään normaalina asiana. Joissakin vähemmän ihmisoikeuksia kunnioittavissa maissa, kuten Kiinassa saattohoito on laissa kielletty….

Muuntuva maailma

Päivää ennen jouluaattoa etsin YouTubesta joulumusiikkia ja löysin Gregorian-yhtyeen Berliinissä 2008 esittämän joulukonsertin. Kun olin kuunnellut musiikkia kymmenen minuuttia olin mykistynyt: mielessäni oli ylimaallinen rauhan ja rakkauden tunne. Tunsin olevani etuoikeutettu voidessani kuunnella niin taivaallisia melodioita. ”Tämä on roomalaiskatolisen kirkkomusiikin tyyliin tehtyä musiikkia, gregoriaanista laulua. Tässä laulutyylissä Solfeggio äänitaajuudet luovat harmonian, jolla sanotaan olevan spontaani…

Kuoleman kautta itsetuntemukseen – tarvitsemme uskonpuhdistuksen

Kuoleman kautta itsetuntemukseen – tarvitsemme uskonpuhdistuksen

Terveen järjen puute on osoitus siitä kuinka eksyksissä ihminen on tässä maailmassa, kuinka kaukana ihminen elää Jumalastaan. Se kertoo kuinka vähän ihmiset rakastavat itseään ja toisiaan. Tulee mieleen G.K.Chestertonin sanat: ”Kun ihminen lakkaa uskomasta Jumalaan, hän ei suinkaan ole uskomatta mihinkään – hän uskoo mitä tahansa.” Tähän asiaan antaa selkeän näkökulman Anita Moorjanin kuolemanrajakokemus. En…

Musiikkiakupunktio parantavat Solfeggio-äänitaajuudet

Musiikkiakupunktio

Nautin suunnattomasti siitä, että saan uppoutua syvälle ajatuksiini ja tuntea yhteyden universumin tietoisuuteen. Viikko sitten olin viettänyt näin yötä päivää neljän päivän ajan kirjoittaessani erästä tekstiä ja kun oli aika keskittää huomio muihin tehtäviin minun oli vaikea päästää irti ajatuksistani. Olin aikaisemmin löytänyt Youtubesta joitakin binaural beats – musiikkivideoita ja ajattelin, että ehkä musiikin kuunteleminen…