Johdanto: Herääminen ankaraan todellisuuteen.
Olen seurannut Lähi-idän tilannetta vuosien ajan lähinnä valtamedian kautta, syventymättä sen monimutkaisuuksiin. Israelin vuodikymmeniä kestänyt sota Palestiinassa on näyttänyt olevan täysin solmussa. En ole tiennyt, mitä uskoa tai mihin ylipäätään keskittää huomio. Olen ajatellut, että mitkään uutiset eivät enää järkytä minua, mutta eilen törmäsin mm. Richard Sanders’in (DDN-News) ja David Hearst (Middle East Eye) videoihin, jotka näyttivät minulle, kuinka sokea olen 3D matriisin todellisuudelle. Videot eivät olleet pelkästään raportteja sodasta ja siitä, että ihmisiä kuolee – ne paljastivat äärimmäisen pahuuden, joka on verrattavissa Toisen maailmansodan (loppu)vaiheisiin.
Historian toistuvat kuviot
Kirjoitin elokuussa 2021 artikkelissa Elämä vai kuolema: viimeinen tienristeys Wintersonnenwende sivustolla olevista valaehtoisista silminnäkijähavainnoista koskien Puolassa syyskuussa 1939 asuvien saksalaisten vainoa ja silmitöntä teurastusta. Katsoessani Lähi-idän konfliktia käsitteleviä videoita näin yhtäläisyydet menneisiin tapahtumiin ja uskon, että nykyisten tekojen taustalla ovat samat voimat kuin Toisen maailmansodan aikoihin.
Mieleeni tuli kenraali George Pattonin päiväkirjamerkintä vuodelta 1945, jossa hän kuvaili Saksan vallanneita ‘demokratian puolustajia’ ja ‘tyrannin kukistaneita vapauttajia’ ”vastikään sivistyneiksi mongolialaisiksi rosvoiksi, jotka olivat alempia kuin eläimet”. Eräässä kirjoituksessani esitin arvelun, että nämä ‘bandiitit’ ovat Aasiasta sotaisuutensa vuoksi karkotettujen Kasaarien jälkeläisiä, jotka omivat ‘Pyhän maan’ ja korottivat itsensä ‘Jumalan valitun kansan’ asemaan. Kaikki sodat maailmassa ovat näiden ‘jumalan valittujen’ lietsomia.
Keitä ovat nämä ”jumalan valitut”?
Termi ”jumalan valitut” on usein liitetty juutalaisiin, mutta historia paljastaa, että todellisuus on vivahteikkaampi. Ortodoksijuutalaiset, jotka elivät Palestiinassa vuosisatojen ajan rauhanomaisesti arabien rinnalla, vastustivat juutalaisvaltion perustamista. Heidän uskonnollisiin opetuksiin perustuva uskomuksensa painotti diasporassa elämistä Messiaan saapumiseen asti. He näkivät ihmismielen pohjalta luodun valtion jumalallisen tahdon rikkomisena.
Tämä teologinen kanta on jyrkässä ristiriidassa sionismin ideologian kanssa, joka pyrki luomaan suvereniteetin Pyhään maahan. Maallisen nationalismin ajama sionistinen liike määritteli uudelleen juutalaisen identiteetin ja rikkoi Palestiinan juutalaisten ja arabien välillä aiemmin vallinneen harmonian. Ortodoksijuutalaiset pitivät tätä uskonsa pettämisenä ja poikkeamisena hengellisestä polustaan.
Tämän eron ymmärtäminen valaisee Lähi-idän konfliktin monimutkaisuutta ja kyseenalaistaa kertomuksen, jonka mukaan kaikki juutalaiset tukivat Israelin valtion perustamista. Se kehottaa pohtimaan juutalaisuuden erilaisia näkökulmia ja aluetta muokanneita historiallisia voimia.
Yhdysvallat ja sen ristiriidat
Harhautus ja häiritsevät suuntaukset
Videot muistuttivat minua myös artikkelini Historia toistaa itseään I viimeisestä kappaleesta, jonka päätän ajatukseen, että jää nähtäväksi kuinka kauan Donald Trump voi jatkaa ihmisten harhauttamista. Kirjoitettuani tämän olen kysellyt itseltäni, mitä tämä tarkoittaa. Miten niin ‘harhauttaa’?
Kun kuulin ensimmäisen kerran Donald Trumpin ehdottavan, että palestiinalaiset siirrettäisiin ‘muualle’ ja Gazan kaistalle rakennettaisiin Lähi-idän Riviera, se kuulosti sairaalta vitsiltä. Nähdessäni hänet puhumassa Hamasin ja palestiinalaisten ”terroristien” tuhoamisesta Benjamin Netanjahun nauraessa vieressä, todellisuus iski vasten kasvoja. Trump ja hänen liittolaisensa, yhdessä sotaa lietsovien israelilaisten kanssa, näyttävät olevan osa samaa psykopaattista koneistoa, jossa ei ole mitään ihmisarvoa kunnioittavaa. Heidän tekonsa paljastavat heidät täysin.
Yhdysvaltain tekopyhyys on häkellyttävää. Trump lupasi ‘kuivata suon’ eli hankkiutua eroon vanhasta korruptoituneesta hyväveli verkostosta. Hän onkin tehnyt paljon vanhojen rakenteiden hajottamiseksi, mutta hän näyttää luovan oman hyväveli verkoston entisen tilalle. Hahmot kuten Donald Trump, Elon Musk ja muut oligarkit, jotka ajavat projekteja kuten DOGE ‘kustannusten vähentämiseksi’ ja ‘ihmishenkien säästämiseksi’, siirtävät samalla biljoonia dollareita Israelin tukemiseen. Mitä tarkoitusta varten? Monet sanovat, että Israelin kyky käydä sotaa on mahdollista vain Yhdysvaltojen horjumattoman tuen turvin.
Manipulointi suljettujen ovien takana
Herää kysymys, mikä on todellisuus tämän ‘horjumattoman tuen’ takana. On mahdotonta ajatella, että patrioottiset amerikkalaiset, jotka ovat demokratian, vapauden ja ihmisoikeuksien kannattajia tukevat räikeää teurastusta ja kansanmurhaa Palestiinassa. Samaan aikaan kun mielessäni ovat pyörineet kysymykset tämän ongelmakentän ympärillä Youtube-suositukseni täyttyi videoista, joissa käsitellään Donald Trumpin ja Jeffrey Epsteinin suhdetta. Jeffrey Epstein ja Donald Trump olivat nuoruudessaan yli 10 vuotta parhaita kavereita. Vanhat Epsteinin haastattelut antavat ymmärtää, että Donald Trump ei ole ollenkaan se puhtoinen persoona, jollaisen kuvan hänen huolellisesti rakennettu julkisuuskuvansa välittää.
Kun ajattelemme, että Jeffrey Epstein ja Ghislane Maxwell eivät suinkaan olleet yksittäisiä pedofiileja, vaan molemmat olivat Israelin tiedustelupalvelun (Mossad) agentteja, yhteydet käyvät yhä selkeämmiksi. Kuulin tästä yhteydestä ensimmäisen kerran David Icken eräässä videoesityksessä vuonna 2019. En tiedä asiasta enempää, eikä se ole edes tärkeää kuin siinä suhteessa, että Mossadin agenttien tarkoitus oli hankkia raskauttavaa tietoa, jolla Israel pystyi kiristämään maailman poliitikkoja tekemään itselleen edullisia päätöksiä.
Ei siis ole ihme, että Yhdysvaltain valtiojohto on täysin Israelin lobbausjärjestön AIPACin kontrollissa. Hinta, jonka Amerikan kansalaiset joutuvat tästä maksamaan on kohtuuton. Sota Palestiinassa ei siis rajoitu pelkästään Lähi-Itään, vaan sen aaltovaikutus ulottuu Yhdysvaltojen lisäksi kaikkialle maailmaan niin kauan kuin ihmiset antavat menneisyyden virheiden määrittää tulevaisuuttaan.
Menneisyyden virheistä vapautuminen
Sillä käytännössä annamme menneisyyden virheiden määrittää tulevaisuuttamme, jos keskitämme kaiken energiamme virheitten pimittämiseen. Me kukin itse määräämme siitä, annammeko ulkopuolisten tahojen kiristää itseämme toteuttamaan jotakin, mikä ei tule aidosti omasta sydämestämme. Jokaisella ihmisellä on minä hetkenä tahansa vapaus karistaa itsestään parasiittiset voimat, jotka imevät sydänvertamme ja voimme tehdä päätöksen kääntyä todellisen itsemme, sisäisen navigaattorimme puoleen.
Sota ihmiskuntaa vastaan
Trumpin pyrkimykset lopettaa Venäjän ja Ukrainan välinen sota ihmishenkien pelastamiseksi tuntuvat tyhjänpäiväisiltä, kun niitä vertaa Lähi-idän julmuuksiin. En vähättele kärsimystä Ukrainassa ja Venäjällä, mutta Ukraina-Venäjä -konflikti tuntuu olevan vain harhautus, savuverho todellisten julmuuksien peittämiseksi. Esimerkiksi kaikkien eurooppalaisten poliitikkojen huomion keskipisteenä tuntuu olevan Zelensky ja Putin samaan aikaan kun Lähi-idän konflikti eskaloituu. 80% Gazan kaistan rakennuksista ja infrastruktuurista on tuhottu. Kuvat taistelukentältä muistuttavat Dresdenin pommituksia.
Lähi-idän sota ei ole vain alueellinen konflikti – se on sota ihmiskuntaa vastaan. Se vaatii meitä avaamaan silmämme, kohtaamaan totuuden ja valitsemaan puolemme. Sillä tämän pimeyden keskellä on toivon pilkahdus. Se, että alastoman totuuden paljastavat videot ovat nähtävissä alustoilla kuten YouTube, huolimatta tavanomaisesta sensuurista, viittaa muutokseen. On kuin pahuuden ote olisi löystymässä, pakottaen maailman johtajat valitsemaan puolensa. Ne, jotka tukevat tällaisia julmuuksia, sinetöivät lopulta oman kohtalonsa.
Trumpin rooli ihmiskunnan heräämisessä
Kirjoitin aiemmin, että Donald Trump on George Pattonin reinkarnaatio – ajatus, joka perustuu David Wilcockin tutkimuksiin. Uskon, että Trump todella haluaa lopettaa sodat ja että hänellä on vilpitön halu parantaa kansan elinoloja. Hän näyttelee tiedostaen tai tiedostamattaan roolia tässä skenaariossa. Kiinalaisen kenraali-filosofi-strategisti Sun Tzu’n sodankäynnin opit realisoituvat kun tilanteet eskaloituvat niin, että todelliset syylliset paljastavat ja tuhoavat itse itsensä. Tässä Trumpin impulsiivisuus on arvossaan, sillä hän voi muuttaa politiikkaansa nopeasti tilanteiden edetessä.
Illuusioiden hajoaminen
Maailmanlaajuisen narratiivin paljastuessa yhä useammat israelilaiset näkevät epämiellyttävät totuudet valtionsa syntymisen taustalla. Israelin perusta on vuosikymmenien ajan ollut sidoksissa kertomuksiin historiallisesta oikeudesta ja jumalallisesta lupauksesta. Kuitenkin tietoisuuden lisääntyessä monet kyseenalaistavat sionistisen ideologian varjolla alkuperäisiltä asukkailta viedylle maalle perustetun valtion oikeutuksen.
Tämä herääminen ei rajoitu pelkästään ulkopuolisiin tarkkailijoihin, vaan se tapahtuu Israelin sisällä. Kansalaiset kamppailevat heräävät tosiasiaan, että valtion olemassaolo juontaa juurensa syrjäyttämisen ja petoksen historiaan. Pettymys saa monet etsimään rauhanomaista elämää muualta ja hylkäämään jatkuvan konfliktin ja sitä ylläpitävät tarinat.
Israelin hajottaminen uusien oivallusten valossa ei ole kehotus tuhoon vaan vetoomus oikeudenmukaisuuden ja sovinnon puolesta. Se edustaa mahdollista käännekohtaa, jossa väkivallan kierre voisi päättyä ja uusi rinnakkaiselon kausi voisi alkaa. Kysymys kuuluu: riittääkö tämä herääminen purkamaan sorron rakenteet ja tasoittamaan tietä totuudelle ja tulevaisuudelle, joka perustuu tasa-arvoon?
Erillisyyden illuusio
Ihmiset ovat olleet pöyristyneitä siitä, että valtaosa israelilaisista tukee edelleen julmuuksia Palestiinassa. Suuri osa israelilaisista ei näe palestiinalaisia yksilöinä, joille kuuluu samat ihmisoikeudet kuin heille itselleenkin. Näin videoklipin, joka osoitti, että tällainen asenne on pikemminkin valtavirtaa ihmisten keskuudessa. Joku heitti vitsinä, että hänen isoäitinsä tarjoutui tappamaan hänen ex-miehensä, joka oli särkenyt hänen sydämensä. Luettuani videon keskusteluosiota valtaosa piti tätä korkeimpana rakkauden osoituksena. “Tällaista tukea me kaikki tarvitsemme … Parhaat isovanhemmat ovat aina tukenasi … Todellinen isoäiti … sankari… perhearvot kohdallaan, pitää huolta toisistaan niin kuin pitääkin. “
Jonkin aikaa viestejä liutettuani silmiini osui viesti: ”Minun isoäitini olisi sanonut jotakin sellaista kuin: Ehkä sinun pitäisi katsoa sisimpääsi ja ymmärtää, kuinka suuri osa tästä avioerosta on sinun syytäsi. Koska se on ainoa osa, jolle voit tehdä jotain.” Eräs viesti nosti esille kultaisen säännön: “Älä tee toiselle mitään mitä et toivo omalle kohdallesi. Tässä maailmassa monelta tuntuu unohtuvan kohdella muita niin kuin haluaisit heidän kohtelevan itseäsi.”
Kukaan ei voi enää piiloutua tekosyiden taakse. Emme voi tarkastella maailman tapahtumia pelkästään 3D perspektiivistä. Ihmisten on noustava ajan ja paikan yläpuolelle ja nähtävä, että olemme kaikki yhteydessä toisiimme. Erillisyys on illuusio, joka on vuosisatojen ajan ollut hajota-ja-hallitse -politiikan ydin. Kollektiivinen herääminen tarkoittaa tämän reaalitodellisuuden tiedostamista, mikä auttaa meitä keskittämään energiamme paremman tulevaisuuden luomiseksi.
Lue myös:
- Elämä vai kuolema: viimeinen tienristeys
- Ihmiskunta tienristeyksessä
- Salaisuus kommunismin taustalla
- Juutalainen ylivalta ja sen murtuminen – Ihmiskunnan harhautus
- Kultainen keskitie kaaoksessa
- Jumala on kaikkivaltias
- Salattu historia Israelin syntymisen takana
- John & Nisha Whitehead: The United States of Tyranny: America Is Becoming a Constitution-Free Zone
Videot:
Israeli Soldiers SICKENING War Crimes EXPOSED
Trump’s SHOCKING Plan for Greater Israel EXPOSED
How Oligarchs Took Over The World
REVEALED: Trump & Elon Musk’s BRUTAL Secret
Non-semitic Jews
Apply the International Law
We Did Not See This Coming So Soon
How To Begin Your 5D SHIFT
You Are Approaching The Eye Of The Storm
The White Hats Are Making BOLD MOVES
The Shocking Truth About New Earth
A Significant Ascension Window