Emme ole henkisiä kokemuksia omaavia inhimillisiä olentoja.
Olemme inhimillisiä kokemuksia omaavia henkiolentoja.
Pierre Teilhard de Chardin
Olen yli kolmenkymmenen vuoden noudattanut perinteistä fysioterapiaohjelmaa, jossa olemme harjoittaneet kehoa ja keskittyneet kehonhallintaan ja lihasten ja lihasryhmien aktivoimiseen ja voimistamiseen.
Fysioterapia on ollut keskittymistä, punnertamista ja pinnistämistä ja lihakset ovat olleet välillä aivan maitohapoilla. Koska lihakseni ovat heikot liikkeet onnistuvat vain silloin, kun lihakset ovat kulloinkin tietyssä suhteessa toisiinsa.
Joskus olemme asetelleet jäseniäni senttimetrin tarkkuudella sopivaan asentoon. Välillä on tuntunut kuin yrittäisimme koota korttitaloa ja harkitsemattoman liikkeen seurauksena koko rakennelma luhistuu kasaan, minkä jälkeen olemme taas alkuasetelmissa. Pienen kuntoutustauon jälkeen olemme yleensä saaneet aloittaa lihaskuntoutuksen nollapisteestä.
Tekstini ”Kaukonäköinen kehitysura 1” lopussa kuvailen, miten esimerkiksi seisomaan noustessa huomioni kiinnittyy epäoleellisiin seikkoihin sen sijaan, että keskittyisin sisäisten voimavarojeni aktivoimiseen. Kirjoitan, että huomioni on kädessäni, jolla otan tukea vaikka minun pitäisi keskittyä jalkoihin ja lihaksiin, jotka auttavat seisomaan nousussa.
Usean kuukauden seurannan jälkeen sanoisin, että ei tämä ihan näinkään mene: vaikka keskittyisin lihaksiin ja muihin seikkoihin, joita pidän tärkeänä, saattaa olla, että homma ei toimi. Kaikkein varmimmin se toimii, kun keskityn aivoihini, enkä ajattele yhtikäs mitään ja annan kaiken yksinkertaisesti tapahtua. Ihminen ei normaalisti esimerkiksi kävellessään ajattele askelluksen eri vaiheita. Kaikki tapahtuu automaattisesti.
Voidakseni keskittyä kokonaisvaltaisemmin sisäiseen maailmaani tein itselleni maskin, jolla peitän silmäni illalla mennessäni nukkumaan ja joskus terapian aikana. Kun olin käyttänyt maskia sopivissa tilanteissa noin viikon verran mieleeni alkoi luonnollisesti piirtyä kehoni rajat. Jalkani, joita aikaisemmin en pystynyt sisäisesti näkemään piirtyivät mieleeni heti kun niitä ajattelin.
Aamuisin siirryin maski päässä tuoliini. Muutaman haparoivan siirtymisen jälkeen aloin nähdä itseni ikäänkuin olisin seurannut itseäni ulkoapäin. Minulle tuli voimakas tunne, että meidän pitää kuntoutuksessa keskittyä tämän ilman silmiä näkevän energiakehon parantamiseen sen sijaan, että tuijottaisimme fyysisen kehon lihasryhmiä ja jäseniä.