Puoli vuotta ennen vammautumistani olin Saksassa stipendimatkalla, jonka aikana tutustuin intensiivisesti saksalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Havaintoni synnyttivät minussa järisyttävän kulttuurishokin, jonka seurauksena konseptini menivät täysin sekaisin. Minusta tuntui, etten voinut perustaa mitään tämän maailman arvoihin. Kaikki näyttäytyi minulle suurena kulissina ja teatterina, joka kätki taakseen näkymättömän maailman, joka pystyi vastaamaan kysymyksiin, joita kulissit tapahtumineen minussa nostattivat.
Kulissit eivät olleet tärkeitä, eikä edes kulloinkin esitettävä näytelmä. Tässä suuressa teatterissa kaikki tuntui pyörivän yhden ainoan kysymyksen ympärillä: Kuinka kauan kukin esiintyjä onnistui pitämään yllä julkisivua, jonka oli elämälleen rakentanut ja miten se tapahtui. Yritin joka käänteessä päästä kurkistamaan kulissien taakse saadakseni edes aavistuksen kestävästä pohjasta, jolle voisin elämääni rakentaa.
Palattuani kotiin elin tyhjän päällä. Kaikki oli päällisin puolin hyvin, mutta olin lievästi sanoen eksyksissä. Olin luvannut opettajalleni pitää matkan jälkeen esitelmän matkasta luokalleni, mutta koulun alettua mielessäni vallitsi täydellinen kaaos. Motivaationi hiipui joka suhteessa. Muutama viikko matkani jälkeen löysin pienen kirjan, jossa oli vanhan itämaisen hymnin sanat. Maistelin niitä hartaasti toistelemasta päästyäni ja ne olivat hunajaa sielulleni:
Suuri Jumaluusvoima
Oi suuri, avaruuden täyttävä Jumaluusvoima, joka säilyt ikuisesti maailmankausien vaihdellessa. Sinä, joka olet kaiken katoavan yläpuolella, suuruudessasi ja voimassasi käsittämätön, kaikki käsittävä ja kaikkea ylläpitävä voima: Sinua yksin tahdon kunnioittaa.
~
Vaikka ihmisjärki pystyisi mittaamaan valtamerien syvyydet, laskemaan maan kaikki hiekkajyväset tai erottamaan auringon säteet toisistaan, se ei kuitenkaan käsittäisi Sinun suuruuttasi eikä ymmärtäisi Sinun tuomioitasi. Ihmisajatus ei yllä niihin korkeuksiin, joissa sinä hallitset.
~
Itsestäsi loit maailman, ikuisuudesta loihdit ajan. Kaikella olevaisella, elämällä ja valolla, sopusoinnulla, kauneudella ja voimalla on alkulähteensä vain Sinussa. Kaikki sointuvuus ja ihanuus, kaikki suuri ja pysyvä on Sinun Sanasi synnyttämää.
~
Maailmankaikkeutta kaikkine ihmeineen ja kaikkea elollista ylläpitää Sinun voimasi ja rakkautesi. Niin kuin kipinät sinkovat tulesta, niin sinkoavat kaikki loistavat maailmat Sinusta. Sinä ohjaat niitä, ja ne kirjoittavat nimesi ja kunniasi äärettömyyden mustalle taululle.
~
Sinä sytytät lukemattomia loistavia soihtuja valaisemaan pohjatonta syvyyttä, ja sinun ihanuutesi karkoittaa pimeyden ja pahuuden voimat. Sinä täytät avaruuden valopatsailla, ja Sinun luominasi virtaavat kullanhohtoiset virrat lukemattomien aurinkokuntien välillä, joista kiertotähdet ovat pieniä pisaroita.
~
Mietiskellessäni Sinun voimaasi ja suuruuttasi ja nähdessäni kättesi työn ymmärrän olevani vain atomi minua suurempien myriadien joukossa. En paina mitään Sinun vaa’assasi, katoan kuin tuuli lähestyessäsi, enkä ole mitään nähdessäni itseni Sinun valossasi.
~
Ja kuitenkin olen osa Sinua, olen ajatuksesi ja tahtosi lapsi. Sinun hengestäsi minä elän, enkä ilman Sinua voi olla olemassa. Sinua palvoessani käsitän, että olet alkulähteeni ja päämääräni. Voin nähdä läsnäolosi kaikessa, ja koska Sinä olet, olen myöskin minä.
~
Ymmärrykseni olen saanut Sinulta, ja elämäni tiet olet Sinä viitoittanut. Sydämeni lyö, koska niin tahdot, ja atomit ovat silmissäsi kuin suunnattomat taivaankappaleet. Paikkani on taivaan ja maan välillä, yhtä lähellä sekä taivasta että maata, ja minä kuulun kumpaankin.
~
Olen rengas olemassaolon ketjussa, rengas joka on samanaikaisesti ainetta ja henkeä. Aineesta olen kohoava ja korkeammalle tasolle olen kiipeavä. Olen orja ja kuitenkin kuningas, hyönteinen ja kuitenkin jumalien kaltainen. Mutta tätä en ole itsestäni vaan Sinusta ja Sinussa.
~
Sinä olet Luojani, ja Sinun viisauteesi perustuu olemassaoloni. Sinun rakkautesi on minun elämäni, ja Sinun valosi minun valaistukseni. Saan elämäni Sinulta ja siksi olen kuolematon. Ylitän kuolonvirran heittäen ikuisuuden viitan hartioilleni, sillä tämä on Sinun tahtosi.
~
Oi, tämä ikuinen ajatus, tämä rajaton mahdollisuus! Tämä sopeutuminen käsittämättömään, olla taivaan ja maan Herran luoma, johdattama ja hoivaama. Kyky rakastaa, toivoa ja palvoa. Kyky saavuttaa täydellisyyden tasot – tämä on niin ihmeellistä, niin äärettömän suurta, että se saa sieluni itkemään ilon kyyneleitä.
Kuluneiden vuosikymmenten aikana sanojen voima on vahvistunut. Toistelin niitä mielessäni kun elämäni oli nollautunut ja makasin sairaalan sängyssä pystymättä itse kääntämään edes kylkeäni, kommunikoiden silmiä räpäyttämällä. Avuttomuudestani huolimatta – tai sen vuoksi – minulla oli tunne, että olin lähimpänä itseäni ja luojaani kuin koskaan aikaisemmin.
Sanat seurasivat minua kun opettelin kävelemään ja nousemaan portaita. Ne kaikuivat korvissani kun pidin huoneessani peilin ääressä pitkiä palavereja itseni kanssa. Ne katselivat taustalla kun kuvittelin itselleni asunnon meren rannalla. Ne hymisivät tyytyväisenä kun kuittasin apurahan toisensa jälkeen rahoittaakseni opintoni. Ne lohduttivat minua kun ihmiset katsoivat minua kuin viidakon outoa lintua ja kun ystäväni käänsivät minulle selkänsä.
En koskaan tuntenut oloani yksinäiseksi. Haistellessani Shanghain samettisen pehmeää yöilmaa outoine hajuineen ja katsellessani ihmisten rakentavan yösijaansa kadulla tunsin olevani kotona, vaikka olin tuhansien kilometrien päässä kodistani.